Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.
Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.
Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.
Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.
Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain
Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta
Pauli Savolainen 2.10.2019
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Uusista autoista 21 voidaan tankata pistorasiasta.
Korona lisäsi Akaassa työttömien ja lomautettujen lukumäärä 700 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Akaa sai koronatukea 267 euroa asukasta kohde. Tuki edustaa likimain Suomen keskiarvoa.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Akaassa 2,50 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 180 akaalaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Akaassa?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Akaan köyhimmiltä rahaa 1 900 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Akaassa työttömyys on vähentynyt 0,8 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Akaassa työttömyyden kehitys on ollut vähän keskimääräistä huonompaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Akaakin on saanut heistä osansa.
Akaassa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Akaassa ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Akaassa asunee 4 - 8 intersukupuolista henkilöä.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Akaalaisista yrityksistä 252 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 2 840 000 euroa yhteisöveroja.
Moni akaalainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Akaassakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Akaalaisista käytti äänioikeutettaan 8 900 henkilöä, mikä vastaa 69 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 36 prosenttia akaalaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 13 000 akaalaisella ja näistä 4 700 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Akaalle viime vuonna 3 500 000 euroa
Akaa kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Akaalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.
Ennakkoäänestys ei kiinnostanut akaalaisia .
Kolme neljästä akaalaisesta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta osuus pienenee hitaasti.
Kun Akaassa on 17 000 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 1 760 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 29,9 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Akaan puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta