Kotikunta

Asikkala

Päijät-Hämeessä sijaitseva 8 000 asukkaan Asikkalan kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Työttömyystilastoissa positiivinen vire

Sekä kokonaistyöttömyys että pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet laskuun Suomessa viime kuukausina. Asikkalassa tästä suunnan muutoksesta ei ole päästy nauttimaan.

Valtakunnallisesti työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt vuoden kuluessa yli kahdella prosenttiyksikllä. Vuosi sitten tammikuussa Suomessa työtä vailla oli 343 000 henkilöä. Kuluvan vuoden alussa työtä hakevien määrä oli enää 286 000 henkilöä.  Rakennetyöttömyys on myös kääntynyt laskuun, mutta muutos ei ole yhtä suuri. Vuosi sitten tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 208 000 ja nyt 174 000.

Asikkalassa työttömiä työnhakijoita oli vuosi sitten 420 henkilöä, joista rakennetyöttömiä 251. Nyt tammikuussa työttömiä oli 400, joista rakennetyöttömiä 237 henkilöä.

Erityisen huolestuttavaa on sekä hallitukselle että työttömille vaikeasti työllistettävien suuri osuus kaikista työttömistä. Kaksi kolmasosaa työttömistä eli noin 176 000 työtöntä on ollut vailla palkkatyötä vähintään 16 kuukautta. Asikkalassa vaikeasti työllistyvien osuus on noin puolet kaikista työttömistä. Osuus on vähän pienempi kuin koko Suomessa.

Rakennetyöttömillä tarkoitetaan vähintään vuoden työttöminä olleita pitkäaikaistyöttömiä sekä erilaisiin työllistämiskoulutuksiin osallistuneita, joilla ei ole ollut palkkatyötä viimeiseen 16 kuukauteen.


Työttömyys kymmenen vuoden ajalta Asikkalassa


Sinisellä viivalla on merkitty Asikkalan työttömyysaste. Vihreällä viiva rakennetyöttömyyttä eli vaikeasti työllistettävien osuutta työttömistä.

Sinertävät viivat kuvaavat koko Suomen työttömyysastetta.

Suomen työttömyysaste on tässä laskettu työttömyystilaston perusteella samalla tavalla kuin Asikkalan työttömyysaste. Siten Suomen ja Asikkalan työttömyysprosentit ovat keskenään vertailukelpoisia.

Suomen virallisen kansainvälisesti vertailukelpoisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus haastattelemalla kuukausittain 12 000 henkilön työssäkäyntiä. Virallista valtakunnallista työttömyysastetta ei voi verrata suoraan Asikkalan työttömyysasteeseen, silä laskentaperusteet ovat erilaiset.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Tilastokeskus, virallinen työttömyystilasto, ja sen selitys.

Pauli Savolainen 22.7.2017

Ilmoita Asikkalan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Asikkalalaiset starttasivat 109 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 15 voidaan tankata pistorasiasta.

Asikkalassa 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Asikkalassa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,8 prosenttiyksikköä

Asikkalassa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Asikkalan nuorimmat asukkaat löytyvät Vesivehmaan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Asikkalan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"