Kotikunta

Espoo

Pääkaupunkiseudun metropolissa, Espoossa asuu 290 000 ystävällistä ihmistä

Hae palvelut

Espoossa työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Espoo kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Espoossa oli kesäkuussa 14 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 1 540 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 8 500 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 1 250 avointa työpaikkaa kesäkuussa Espoossa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 14 300 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 11 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Espoossa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Espoon työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Espoo, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Espoon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Espoolaiset starttasivat 8 900 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 100 voidaan tankata pistorasiasta.

Espoon nuorimmat asukkaat löytyvät Otaniemen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Espoon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"