Kotikunta

Hämeenlinna

Hämeenlinna on keskikokoinen mukava 68 000 asukkaan kaupunki Kanta-Hämeessä.

Hae palvelut

Työttömyystilastoissa positiivinen vire

Sekä kokonaistyöttömyys että pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet laskuun Suomessa viime kuukausina. Hämeenlinnakin on saanut osansa tästä suunnan muutoksesta.

Valtakunnallisesti työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt vuoden kuluessa yli kahdella prosenttiyksikllä. Vuosi sitten tammikuussa Suomessa työtä vailla oli 343 000 henkilöä. Kuluvan vuoden alussa työtä hakevien määrä oli enää 286 000 henkilöä.  Rakennetyöttömyys on myös kääntynyt laskuun, mutta muutos ei ole yhtä suuri. Vuosi sitten tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 208 000 ja nyt 174 000.

Hämeenlinnassa työttömiä työnhakijoita oli vuosi sitten 3 960 henkilöä, joista rakennetyöttömiä 2 420. Nyt tammikuussa työttömiä oli 3 560, joista rakennetyöttömiä 2 270 henkilöä.

Erityisen huolestuttavaa on sekä hallitukselle että työttömille vaikeasti työllistettävien suuri osuus kaikista työttömistä. Kaksi kolmasosaa työttömistä eli noin 176 000 työtöntä on ollut vailla palkkatyötä vähintään 16 kuukautta. Hämeenlinnassa vaikeasti työllistyvien osuus on kaksi kolmasosaa kaikista työttömistä. Osuus on samaa kokoluokkaa kuin koko Suomessa

Rakennetyöttömillä tarkoitetaan vähintään vuoden työttöminä olleita pitkäaikaistyöttömiä sekä erilaisiin työllistämiskoulutuksiin osallistuneita, joilla ei ole ollut palkkatyötä viimeiseen 16 kuukauteen.


Työttömyys kymmenen vuoden ajalta Hämeenlinnassa


Sinisellä viivalla on merkitty Hämeenlinnan työttömyysaste. Vihreällä viiva rakennetyöttömyyttä eli vaikeasti työllistettävien osuutta työttömistä.

Sinertävät viivat kuvaavat koko Suomen työttömyysastetta.

Suomen työttömyysaste on tässä laskettu työttömyystilaston perusteella samalla tavalla kuin Hämeenlinnan työttömyysaste. Siten Suomen ja Hämeenlinnan työttömyysprosentit ovat keskenään vertailukelpoisia.

Suomen virallisen kansainvälisesti vertailukelpoisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus haastattelemalla kuukausittain 12 000 henkilön työssäkäyntiä. Virallista valtakunnallista työttömyysastetta ei voi verrata suoraan Hämeenlinnan työttömyysasteeseen, silä laskentaperusteet ovat erilaiset.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Tilastokeskus, virallinen työttömyystilasto, ja sen selitys.

Pauli Savolainen 22.7.2017

Ilmoita Hämeenlinnan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hämeenlinnalaiset starttasivat 1 170 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 175 voidaan tankata pistorasiasta.

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö oli Hämeenlinnan suurin yhteisöveronmaksaja

Hämeenlinnalaisista yrityksistä 1 030 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 18 900 000 euroa yhteisöveroja.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Hämeenlinnalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Hämeenlinnan nuorimmat asukkaat löytyvät Ruununmyllyn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hämeenlinnan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"