Kotikunta

Hankasalmi

Keski-Suomessa sijaitseva 4 800 asukkaan Hankasalmen kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Hankasalmessa työttömyys ei muuttunut kesäkuussa

Hankasalmi kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Hankasalmessa oli kesäkuussa 255 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli pysynyt likimain samana kuin toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 175 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 8 avointa työpaikkaa kesäkuussa Hankasalmessa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 255 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 32 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Hankasalmessa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Hankasalmen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Hankasalmi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Hankasalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hankasalmelaiset starttasivat 43 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Hankasalmessa 700 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Hankasalmessa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,8 prosenttiyksikköä

Hankasalmessa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Hankasalmen nuorimmat asukkaat löytyvät Niemisjärven alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hankasalmen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"