Kotikunta

Hanko

Hanko on 8 000 leppoisan asukkaan kaupunki Uudellamaalla.

Hae palvelut

Halla-Aho ja maahanmuuttajien kustannukset suomalaisille

Perussuomalaiset julkaisivat maaliskuussa mittavan tutkimuksen irakilaisten ja somalien aiheuttamista kustannuksista suomalaisille veronmaksajille. Tutkimuksen keskeinen viesti oli, että Somaliasta Suomeen muuttavan nuoren aikuisen elinaikaiset kustannukset suomalaisille veronmaksajille tulevat olemaan lähes miljoona (951 000€) euroa. Laskelman lähtökohtana on, että maahanmuuttajan elinaikanaan aiheuttamista kaikista kustannuksista vähennetään hänen maksamansa verot. Jäljelle jäänyt nettokustannus rasittaa suomalaisia veronmaksajia. Laskelman kustannuksiin sisältyvät asumis- ja työmarkkinatukien lisäksi esimerkiksi koulutus- ja terveyskulut. Veroista on laskettu vain palkasta maksettu tulovero. Välilliset verot on jätetty laskelman ulkopuolelle. 

Minkä ikäisinä aloitamme veronmaksun?

Verojen maksu mielletään tavallisesti aikuisen työssä käyvän henkilön tuloveroksi. Tosiasiassa aloitamme verojen maksun silloin, kun meille ostetaan ensimmäinen vaippapaketti. Paketin hintaan on lisätty valtiolle tilitettävää arvonlisäveroa 24%. Bensiinistä, viinasta ja tupakasta verojen osuus on pitkästi yli puolet. Sähkön hinnassa on arvonlisäveron lisäksi erityistä energiaveroa ja vuokrakustannuksia rasittaa kiinteistövero. Jopa elintarvikkeisiin on lisätty ALV:a 14%.

Kun valtio antaa sata euroa maahanmuuttajalle, joka ostaa rahalla bensaa autoon ja askin tupakkaa, niin tuosta sadasta eurosta palautuu heti valtion kassaan noin 60 euroa. Kun valtio antaa suomen kielen opetusta maahanmuuttajalle 1 000 eurolla, palautuu siitä verotuloina valtiolle keskimäärin 430 euroa, sillä Suomen keskimääräinen veroaste on 43%.

Välillisiin veroihin osallistuu jokainen, joka käyttää rahaa Suomessa, eikä näitä veroja ei ole huomioitu perussuomalaisten laskelmissa. Sen vuoksi laskelmassa maahanmuuttajien nettokustannukset näyttävät todellisuutta paljon suuremmilta.

Perussuomalaisten laskelmissa ei ole huomioitu maahanmuuttajien maksamia arvonlisäveroa, energiaveroa ja muita kulutusveroja. Nämä verot tuottavat valtiolle ja kunnille enemmän kuin palkka- ja eläketulojen verotus. Huomiotta on myös jätetty maahanmuuttajille tarjottujen koulutus-, terveys- ja muiden palvelujen verotus.

Syyrian pakolaiset 4 €/kk veronmaksajaa kohden

Toinen tutkimukseen liittyvä puute on, että kuluja ei ole suhteellistettu verotuloihin. Menot saadaan järkyttävän suuriksi, kun ne lasketaan viidenkymmenen vuoden ajalle tulevaisuuteen. Mutta menoja ei verrata viidenkymmenen vuoden verotuloihin. Nykyisellä verotuksen tasolla ne tulevat olemaan kolmetuhatta viisisataa tuhatta miljoonaa euroa (3500 000 000 000 eli 3500 miljardia). Siihen verrattuna miljoona euroa on olematon summa.

Vuonna 2015 Lähi-idästä tuli Suomeen noin 32 000 pakolaista, joista puolet on edelleen täällä. Oletetaan perussuomalaisten laskelman mukaisesti, että kukin 16 000 Syyrian pakolaista aiheuttaa veronmaksajille 690 000 euron kustannukset seuraavan kuudenkymmenen vuoden kuluessa. Tämä rasittaa suomalaista veronmaksajaa neljällä eurolla kuukaudessa, sillä Suomessa on nyt tilastojen mukaan 3,8 miljoonaa veronmaksajaa.

Tämä yksinkertainen laskelma osoittaa, että työttömät maahanmuuttajat rasittavat veronmaksajia, mutta nykyisillä pakolaismäärillä rasitus on vähäinen.

Elinkaariajattelu

Perussuomalaisten laskelman lähtökohtana on elinkaariajattelu. Ihmisen koko elinajalta lasketaan yhteiskunnan antamat palvelut ja suorat rahalliset tuet ja toisaalta ihmisen maksamat verot. Näiden erotus on nettomaksuosuus, joka jää muiden veronmaksajien tuloksi tai menoksi.

Suomalaisen keskimäärin nettomaksun pitäisi olla nolla euroa eli suomalainen saa elinaikanaan yhtä paljon palveluja ja tukea yhteiskunnalta, kuin mitä maksaa veroja ja muita maksuja yhteiskunnalle. Jos palveluja tarjotaan enemmän kuin veroja kerätään, julkinen sektori velkaantuu. Viime vuosikymmeninä valtio ja kunnat yhdessä ovat velkaantuneet noin 60 eurolla kuukaudessa asukasta kohden. Keskimäärin sen verran enemmän asukkaat ovat saaneet palveluja kuin ovat maksaneet veroja.

Yllättävää on, että valtaosa suomalaisista on nettosaajia yhteiskunnalta. Valtaosa meistä saa paljon enemmän palveluja ja rahallista tukea yhteiskunnalta kuin maksaa sille veroja. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin progressiivinen verotus, joka ottaa suurituloisilta veroja suhteessa enemmän kuin tavallisilta palkansaajilta. Toisekseen äveriäät maksavat kaikkia välillisiä veroja enemmän kuin tavalliset palkansaajat. He ajavat kalliimmilla autoilla, asuvat kalliimmissa asunnoissa ja käyttävät kaikenlaisia kalliimpia palveluja ja lopuksi maksavat runsaasti perintöveroja. Kaikista näistä kertyy välillisiä veroja valtiolle paljon enemmän kuin pienituloisilta. Perussuomalaisten laskelmissa pitäisi verrata maahanmuuttajien saamaa tukea tavallisen palkansaajan saamiin tukiin, että vertaus olisi jollakin tapaa järkevä.

Ruotsi hyötyi 10 miljardia suomalaisten muutosta

Elinkaariajattelussa havaitaan kolme vaihetta. Lapsuus ja nuoruus rasittavat yhteiskuntaa paljon. Lapsilisät, päivähoito ja koulutus ovat suuria kulueriä veronmaksajille. Yhteiskunnalle tuottava toinen vaihe alkaa 18-30:n vuoden ikäisenä, kun nuoret siirtyvät oppilaitoksista opintotukien piiristä työelämään veronmaksajiksi. Tätä vaihetta jatkuu nelisenkymmentä vuotta kunnes eläkepäivät koittavat. Eläkkeellä ollaan edelleen veronmaksajia, mutta samalla myös eläkerahastojen kuluttajia ja terveys- ja hoivapalvelujen käyttäjiä.

Nuorena aikuisena maahan muuttava henkilö on hyvin edullinen yhteiskunnalle. Lapsuuden ja nuoruuden yhteiskunnalle kalliit vaiheet on maksanut lähtömaa ja uusi kotimaa saa veronmaksukykyisen työntekijän ilmaiseksi.

Suomesta muutti Ruotsiin 200 000 nuorta aikuista 1970-luvulla. Suomi oli kasvattanut ja kouluttanut tämän joukon ja käyttänyt siihen rahaa arviolta 200 euroa kuukaudessa/henkilö parinkymmenen vuoden ajan. Tästä tulee 50 000 euroa henkilöä kohden eli yhteensä kymmenen miljardia euroa.  Ruotsi sai siis ilmaiseksi 200 000 uutta veronmaksajaa ja hyötyi Suomen kustannuksella suomalaisten maahanmuuttoaallosta kymmenen miljardia euroa. Nyt meidän pitäisi pyrkiä samaan maahanmuuttajien suhteen. He eivät ole suoraan valmiita työelämään, mutta riittävällä panostuksella kieli- ja ammatilliseen koulutukseen heistä tulee halvemmalla veronmaksajia kuin meidän omista lapsistamme.

Mitä perussuomalaiset tutkivat?

Perussuomalaisten järkälemäisessä tutkimuksessa ”Maahanmuutto ja Suomen julkinen talous Osa II” on 673 sivua ja se käsittelee vain somalien ja irakilaisten maahanmuuttajien kustannuksia. Tutkimusasetelmana on, että maahanmuuttajan saamaa välillistä tukea (koulutus, terveydenhoito jne.) ja rahallista tukea (työmarkkinatuki, toimeentulotuki, asumistuki jne.) verrataan maahanmuuttajan maksamiin veroihin ja muihin maksuihin. Erotus jää suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tutkimuksen sivulla 470 todetaan ”Yhteisöjen maksamat välilliset verot eivät sisälly..” Se että ei oteta huomioon valtiontaloudessa olevia 27 miljardin arvonlisä- ja muita verotuloja, alentaa tutkimuksen luotettavuutta ja uskottavuutta. Näitä veroja maksavat omalta osaltaan myös maahanmuuttajat ja ne vaikuttavat merkittävästi maahanmuuttajan nettokustannuksiin.

Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksen ensimmäisessä osassa välilliset verot näkyvät yhden kerran sivulla 64 olevassa kuviossa. Sen perusteella laskettuna nuoren somalimaahanmuuttajan nettokustannukset ovat noin 240 000 euroa, jos hän asuu täällä 50 vuotta.

Yhteenveto elinaikaisista nettokustannuksista veronmaksajille

Tässä esitellään muutamia vaihtoehtoisia arvioita elinaikaisista veronmaksajille aiheutuvista kustannuksista ja tuotoista seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana.


- 951 000 €
työtön somali, perussuomalaisten tutkimus osa II sivu 421, välillisiä veroja ei ole huomioitu.
- 240 000 €
työtön somali, perussuomalaisten tutkimus osa I sivu 64. 50 vuotta -4 800 €/vuosi, välilliset verot on huomioitu)
- 550 000 € työtön somali, lapsuus Somaliassa *
- 100 000 € matalapalkkainen työllinen somali, muuttanut nuorena aikuisena Suomeen, lapsuus Somaliassa *.
- 150 000€matalapalkkainen kantasuomalainen, lapsuusajan kustannukset huomioitu *.
+ 1100 000 €suomalainen hammaslääkäri, lapsuus ja koulutus huomioitu, palkka 6 000 €/kk tuloverot ja välilliset verot yhteensä 3 000 e/kk *.
+ 1 400 000 €Virosta Suomeen muuttanut nuori lääkäri. Lapsuuden ja koulutuksen on maksanut Viro *.
+ 300 000 000 €Supercell-peliyhtiön Kiinaan myyneet Paananen ym. *.

 * Tämän artikkelin kirjoittajan oma arvaus, perustuu jonkinlaiseen ymmärrykseen kansantaloudesta. Artikkelissa esitetyt tulevaisuutta koskevat arviot ovat luonteeltaan valistuneita arvauksia.

Tämän artikkeli on kirjoitettu osoittamaan muutamia perustavaa laatua olevia puutteita perussuomalaisten selvityksessä. Pakolaisten aiheuttamien kustannusten vertailua kantasuomalaisten kustannuksiin kukaan ei voi tehdä luotettavasti etukäteen. Kukaan ei osaa ennustaa automaation, ilmastomuutoksen, verotuksen, sosiaaliturvan ja työllisyyden muutoksia eikä eläkkeelle siirtymisikää ja eläkeajan pituutta tulevina vuosikymmeninä.

Perussuomalaisten laskelman mukaan suomalaisen elinaikainen verorasitus on 439 000 euroa. (Perussuomalaisten laskelman osassa II sivulla 421 taulukko 201 000€+238 000€).  Elinkaariajattelun mukaiset elinaikaiset verot voidaan laskea myös Veronmaksajain keskusliiton tilaston perusteella. Sen mukaan julkisen talouden tulokertymä oli 99 miljardia vuonna 2018. Tässä ovat mukana pääoma-, tulo-, kunnallis-, arvonlisä- ja muut verot sekä sosiaaliturva- ja eläkemaksut. Kun tuo rasitus jaetaan tasan 5,5 miljoonalle suomalaiselle, niin vauvasta vaariin jokainen maksaa erilaisia veroja ja maksuja 18 000 euroa vuodessa. Jos yhteiskunta pysyy samanlaisena seuraavat 80 vuotta niin nyt syntyvä lapsi maksaa kaikenlaisia maksuja elinaikanaan julkiselle sektorille keskimäärin 1,4 miljoonaa euroa.

Perussuomalaisten laskelman ja Veronmaksajain keskusliiton verotilaston perusteella tehdyn laskelman välinen ero on aika tarkkaan miljoona euroa.

Vaikuttaa siltä että perussuomalaisten markkinoima Euroopan laajin tutkimus maahanmuuton kustannuksista on myös Euroopan huonoin tutkimus tästä aiheesta. Poliittisilla puolueilla näyttää olevan suorastaan synnynnäinen, geneettinen kyky tuottaa omia näkemyksiä tukevia taloustutkimuksia.

Mitä sitten pitäisi tehdä pakolaisten kanssa?

Tässä on tämän artikkelin kirjoittajan henkilökohtainen mielipide pakolaiskysymyksestä.

On selvää, että pakolaisaaltoja syntyy konfliktien seurauksena ja silloin Suomenkin on taloudellisesti hyvinvoivana sivistysvaltiona kannettava oma osansa pakolaistaakasta.  Syyriasta pakeni ISIS-kalifaattia viisi-kuusi miljoonaa ihmistä. Tästä massiivisesta pakolaisvirrasta tuli Suomeen noin puoli prosenttia. Pakolaisten määrä on kohtuullinen ja heidän kanssaan meidän on tultava toimeen.

Toisaalta me emme voi ottaa rajattomasti pakolaisia vastaan. Periaatteet millä ehdoilla ja miten paljon otamme pakolaisia vastaan, on selvitettävä ennen kuin pakolaislauma vyöryy rajoilta meidän huoleksemme. Miten toimimme, jos esimerkiksi 10 miljoonaa pakolaista vyöryy Eurooppaan?

Parasta olisi hoitaa kriisit lähtömaissa, niin että pakolaisvirtoja ei syntyisi lainkaan. Yhtenä keinona tässä olisi kehitysapuvarojen käytön tehostaminen ja uudelleen suuntaaminen.

Avainasemassa Suomessa on pakolaisten koulutus. Suomeen asettuville pakolaisille kannattaa antaa perinpohjainen kieli- ja ammattikoulutus niin, että he pääsevät työelämään kiinni ja muuttuvat verotuksellisesta rasitteesta taakan kantajiksi. Perusuomalaisten laskelmien perusteella nuoren pakolaisen koulutukseen kannattaa uhrata parisataatuhatta euroa pakolaista kohden, jos hän sisäistää länsimaisen arvomaailman ja pääsee kiinni työelämään.

Toinen koulutukseen liittyvä seikka on uskonnon- ja kulttuurinopetus. Vieraasta kulttuurista tulevalle pakolaiselle on annettava perusteellinen uskonto- ja kulttuurikoulutus, sillä pohjoismainen kulttuuriperintö ja arvomaailma perustuu viidensadan vuoden luterilaiseen uskontoon ja juutalaiskristilliseen moraaliin. Ilman tämän uskontokulttuurin sisäistämistä pakolaisen on vaikea ymmärtää suomalaista elämänmenoa arvomaailmaa ja oikeuskäytäntöä. Tähän koulutukseen tulisi myös kirkon osallistua tuntuvalla panoksella.

Pakolaisten lisäksi myös suomalaisia koskevat sosiaaliturvaloukut. Pienipalkkaisten töiden vastaanottaminen ei kannata, koska sosiaaliturva tarjoaa saman tai jopa paremman tulotason. Työn vastaanottamisen pitää olla aina kannattavaa sekä suomalaisille että maahanmuuttajille.

Pakolaisten tekemät rikokset ja erityisesti nuoriin kohdistuvat seksuaalirikokset on erityisen ikävä osa ongelmaa. Tähän pitäisi lainsäädännöllä puuttua niin että tuomioistuimen antama vankeusrangaistus pakolaiselle johtaisi karkotukseen silloinkin, kun karkotusmaa ei olisi aivan turvallinen. Maiden turvallisuusluokituksessa pitäisi olla ainakin kaksi astetta niin että karkotus olisi mahdollista vaikka maa ei täyttäisi kaikkia turvallisuuskriteerejä.

Myös tämä kovennettu rangaistusasteikko tulisi opettaa pakolaisille heti, kun he saapuvat Suomeen ja vahvistaa se erilaisin esimerkein, että pakolaiset varmasti ymmärtävät, millaiset seksisuhteet ovat hyväksyttäviä ja laillisia Suomesta.

Pauli Savolainen 8.5.2019

Suomen uutisten artikkeli perussuomalaisten tutkimuksesta
Tutkimus osa 1, 2015, pdf 174 sivua
Tutkimus osa II, 2019, pdf 673 sivua

Ilmoita Hangon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Hankolaiset starttasivat 112 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 15 voidaan tankata pistorasiasta.

Hangossa 1 200 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Hangon nuorimmat asukkaat löytyvät Hangonkylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Hangon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"