Kotikunta

Ii

Ii on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Iissä työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Ii kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Iissä oli kesäkuussa 640 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 36 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 363 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 10 avointa työpaikkaa kesäkuussa Iissä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 640 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 64 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Iissä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Iin työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Ii, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Iin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Iiläiset starttasivat 73 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 10 voidaan tankata pistorasiasta.

Iissä työttömyys vähentynyt vuodessa 3 prosenttiyksikköä

Iissä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Iin nuorimmat asukkaat löytyvät Iin Keskuksen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Iin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"