Kotikunta

Ilmajoki

Ilmajoki on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 12 000 asukkaan kunta Etelä-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Ilmajoella työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Ilmajoki kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Ilmajoella oli kesäkuussa 470 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 68 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 256 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 18 avointa työpaikkaa kesäkuussa Ilmajoella. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 470 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 26 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Ilmajoella tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Ilmajoen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Ilmajoki, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Ilmajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Ilmajokelaiset starttasivat 118 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 19 voidaan tankata pistorasiasta.

Ilmajoella työttömyys vähentynyt vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä

Ilmajoella työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Ilmajoen nuorimmat asukkaat löytyvät Tuomikylän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Ilmajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"