Kotikunta

Järvenpää

Järvenpää on keskikokoinen mukava 44 000 asukkaan kaupunki Uudellamaalla.

Hae palvelut

Järvenpäässä työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Järvenpää kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Järvenpäässä oli kesäkuussa 2 240 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 371 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 1 300 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 232 avointa työpaikkaa kesäkuussa Järvenpäässä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 2 240 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 10 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Järvenpäässä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Järvenpään työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Järvenpää, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Järvenpään puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Järvenpääläiset starttasivat 770 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 139 voidaan tankata pistorasiasta.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Järvenpääläiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Järvenpään nuorimmat asukkaat löytyvät Kyrölän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Järvenpään puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"