Kotikunta

Joensuu

Joensuu on keskikokoinen mukava 77 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Joensuussa työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Joensuu kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Joensuussa oli kesäkuussa 6 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 710 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 4 200 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 540 avointa työpaikkaa kesäkuussa Joensuussa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 6 800 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 13 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Joensuussa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Joensuun työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Joensuu, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Joensuun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Joensuulaiset starttasivat 1 170 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 188 voidaan tankata pistorasiasta.

Joensuussa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,2 prosenttiyksikköä

Joensuussa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Joensuulaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Joensuun nuorimmat asukkaat löytyvät Niittylahden alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Joensuun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"