Kotikunta

Joensuu

Joensuu on keskikokoinen mukava 77 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Työttömyys laski huhtikuussa

Viimeisen vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Vuosi sitten huhtikuun lopussa oli 304 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt huhtikuussa työnhakijoita oli 50 000 tuhatta vähemmän eli 254 000. Sama suuntaus on ollut myös Joensuussa. Täällä työnhakijoita oli vuosi sitten 6 200 ja nyt 5 100 Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.

Joensuussa avoimia työpaikkoja oli huhtikuun lopussa 920 mikä tarkoittaa että yhtä työpaikkaa kohti 6 työnhakijaa. Pitkäaikaistyöttömänä oli nyt 3 650 ja vuosi aikaisemmin 4 200 henkilöä.

Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Huhtikuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 254 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,7 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Joensuussa työttöminä oli 14,5 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2018 huhtikuun työttömyysaste oli 8,6 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.

Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Sininen paksu viiva kuvaa Joensuun työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Ohuet viivat kuvaavat vuoden 2017 työttömyyden kehittymistä.

Työttömyys Joensuussa ja naapurikunnissa

Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista reilun kahden prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan eteläpuolella. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Pedesöressä, Paimiossa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.

Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ilomantsissa, Sallassa, Enontekiöllä, Suomussalmella, Lieksassa ja muutamassa muussa kunnassa työvoimsta yli kuusitoista prosenttia nostaa työttömyyskorvausta.


Kuviosta näkee Joensuun työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäätä edustaa Ilomantsi, jossa lähes joka viides työkykyinen on työtä vailla. Luodossa lähes kaikilla on työpaikka.

Joensuun työttömyys edustaa keskimääräistä tasoa verrattuna naapurikuntiin.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Joensuu, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 24.5.2018

Ilmoita Joensuun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Joensuulaiset starttasivat 1 170 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 188 voidaan tankata pistorasiasta.

Joensuussa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,2 prosenttiyksikköä

Joensuussa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Joensuulaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Joensuun nuorimmat asukkaat löytyvät Niittylahden alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Joensuun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"