Kotikunta

Kaarina

Kaarina on keskikokoinen mukava 35 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa.

Hae palvelut

Työttömyystilastoissa positiivinen vire

Sekä kokonaistyöttömyys että pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet laskuun Suomessa viime kuukausina. Kaarinakin on saanut osansa tästä suunnan muutoksesta.

Valtakunnallisesti työttömien työnhakijoiden määrä on pienentynyt vuoden kuluessa yli kahdella prosenttiyksikllä. Vuosi sitten tammikuussa Suomessa työtä vailla oli 343 000 henkilöä. Kuluvan vuoden alussa työtä hakevien määrä oli enää 286 000 henkilöä.  Rakennetyöttömyys on myös kääntynyt laskuun, mutta muutos ei ole yhtä suuri. Vuosi sitten tammikuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 208 000 ja nyt 174 000.

Kaarinassa työttömiä työnhakijoita oli vuosi sitten 1 520 henkilöä, joista rakennetyöttömiä 840. Nyt tammikuussa työttömiä oli 1 160, joista rakennetyöttömiä 700 henkilöä.

Erityisen huolestuttavaa on sekä hallitukselle että työttömille vaikeasti työllistettävien suuri osuus kaikista työttömistä. Kaksi kolmasosaa työttömistä eli noin 176 000 työtöntä on ollut vailla palkkatyötä vähintään 16 kuukautta. Kaarinassa vaikeasti työllistyvien osuus on kaksi kolmasosaa kaikista työttömistä. Osuus on samaa kokoluokkaa kuin koko Suomessa

Rakennetyöttömillä tarkoitetaan vähintään vuoden työttöminä olleita pitkäaikaistyöttömiä sekä erilaisiin työllistämiskoulutuksiin osallistuneita, joilla ei ole ollut palkkatyötä viimeiseen 16 kuukauteen.


Työttömyys kymmenen vuoden ajalta Kaarinassa


Sinisellä viivalla on merkitty Kaarinan työttömyysaste. Vihreällä viiva rakennetyöttömyyttä eli vaikeasti työllistettävien osuutta työttömistä.

Sinertävät viivat kuvaavat koko Suomen työttömyysastetta.

Suomen työttömyysaste on tässä laskettu työttömyystilaston perusteella samalla tavalla kuin Kaarinan työttömyysaste. Siten Suomen ja Kaarinan työttömyysprosentit ovat keskenään vertailukelpoisia.

Suomen virallisen kansainvälisesti vertailukelpoisen työttömyysasteen laskee Tilastokeskus haastattelemalla kuukausittain 12 000 henkilön työssäkäyntiä. Virallista valtakunnallista työttömyysastetta ei voi verrata suoraan Kaarinan työttömyysasteeseen, silä laskentaperusteet ovat erilaiset.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Tilastokeskus, virallinen työttömyystilasto, ja sen selitys.

Pauli Savolainen 22.7.2017

Ilmoita Kaarinan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kaarinalaiset starttasivat 670 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 140 voidaan tankata pistorasiasta.

Oy NIT Naval Interior Team Ltd oli Kaarinan suurin yhteisöveronmaksaja

Kaarinalaisista yrityksistä 560 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 14 300 000 euroa yhteisöveroja.

Kaarinan nuorimmat asukkaat löytyvät Littoisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kaarinan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"