Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.
Kannonkoskella asuvista 23 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 9 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.
Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.
Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.
Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.
Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto
Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa
Pauli Savolainen 6.3.2019
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Fossiiliset voimanlähteet pitivät pintansa, sillä yksikään auto ei käyttänyt sähköä voimanlähteenä.
Korona lisäsi Kannonkoskella työttömien ja lomautettujen lukumäärä 40 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Kannonkosken koronatuki oli 229 euroa asukasta kohden. Se alittaa kaikkien kuntien keskiarvon reippaast.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Kannonkoskella 2,00 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 27 kannonkoskelaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Kannonkoskella?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Kannonkosken köyhimmiltä rahaa 120 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Kannonkoskella työttömyys on vähentynyt 3,2 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Kannonkoskella työttömyyden kehitys on ollut paljon parempaa kuin Suomessa keskimäärin.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Kannonkoskikin on saanut heistä osansa.
Kannonkoskella työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Kannonkoskella ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Kannonkoskelaisista todennäköisesti kukaan ei ole intersukupuolinen.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Kannonkoskelaisista yrityksistä 19 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 119 000 euroa yhteisöveroja.
Moni kannonkoskelainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Kannonkoskellakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Kannonkoskelaisista käytti äänioikeutettaan 780 henkilöä, mikä vastaa 67 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 39 prosenttia kannonkoskelaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 1 150 kannonkoskelaisella ja näistä 440 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Kannonkoskelle viime vuonna 400 000 euroa
Kannonkoski kuuluu niihin noin kolmeenkymmeneen kuntaa, joissa työttömyys on vähentynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kaksi kolmesta käytti Kannonkoskella äänioikeuttaan. Ännestysvilkkaus oli keskitasoa koko Suomeen verrattuna.
Kolmannes kannonkoskelaisista ei malttanut odottaa äänestyspäivää.
Kun Kannonkoskella on 1 460 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 4 100 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 5,9 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Kannonkosken puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta