Kotikunta

Kärsämäki

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan 2 500 asukkaan Kärsämäki on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Kärsämäkeläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 3 390 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 680 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Kärsämäen Kauppa Oy, joka maksoi 1 340 000 euron tuloksestaan 272 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty kärsämäkeläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0186487-1Kärsämäen Kauppa Oy1 340 000272 00020
1721838-0Konesilta Oy730 000148 00020
2481637-0Konepalvelu Kuivas Oy160 00032 80021
0598824-9Mäkiosat Oy146 00029 60020
2705120-3Päivölän kaivin Oy106 00021 60020
1083393-8Timon Sähköpalvelu Oy72 00014 60020
0828329-5Koneselkä Oy64 00013 00020
0840758-5Rauhalan kievari Oy57 00011 60020
2379553-9MäntyMaito Oy55 00011 20020
1803833-0Sofian Konditoria Oy52 00010 60020
1504455-9Metallityö Hannu Astikainen Oy47 0009 50020
1744084-6Konepalvelu Laitila Oy45 0009 10020
2558822-6Lehtorannan Liha Oy36 6007 40020
2329859-1Matin Konetyö Oy35 6007 10020
1743782-3KK one Oy34 0006 80020
2393418-0Kiinteistöpäivystys Mikkola Oy32 3006 50020
1593398-9Pekka Kiiskinen Oy31 5006 30020
0680105-2Saaren Kuljetus Oy31 0006 20020
1871945-1Taivalkoti Oy30 4006 10020
1477884-1Metsätarmo Oy30 3006 10020
2287835-9AP-Kone Oy21 0004 80023
2581105-3Paultra Oy22 7004 50020
2351069-5Patamaito Oy20 4004 10020
2604590-1JM Hautajoki Oy19 4003 90020
2589219-9MES-Area Oy16 4003 30020
2520850-2JR-Jiirix Oy15 5003 10020
1743775-1Konepalvelu JK Oy14 8003 00020
2672411-1Seppätec Oy14 5002 90020
1712065-8Juniper Arms Oy12 7002 60020
0186515-3Kärsämäen seurakunta40 0002 5006

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 98 Kärsämäen yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Kärsämäen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kärsämäkeläiset starttasivat viisitoista uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Kärsämäellä 250 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Kärsämäen nuorimmat asukkaat löytyvät Pyhäntän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kärsämäen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"