Kotikunta

Kauhajoki

Kauhajoki on 13 000 leppoisan asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Kauhajoella työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Kauhajoki kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Kauhajoella oli kesäkuussa 610 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 74 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 329 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 57 avointa työpaikkaa kesäkuussa Kauhajoella. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 610 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 11 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Kauhajoella tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Kauhajoen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Kauhajoki, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Kauhajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kauhajokelaiset starttasivat 126 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 15 voidaan tankata pistorasiasta.

Kauhajoella 1 400 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Kauhajokelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Kauhajoen nuorimmat asukkaat löytyvät Kauhajoki Asemanseutun alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kauhajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"