Kotikunta

Kauhajoki

Kauhajoki on 13 000 leppoisan asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Kauhajokikin on saanut osansa maahanmuuttajista

Suomessa asuvista 5,5 miljoonasta ihmisestä seitsemällä prosentilla eli 0,4 miljoonalla ihmisellä on ulkomaalaiset juuret. Kauhajoella ulkomaalaistaustaisten osuus on paljon pienempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Kauhajokelaisista ulkomaalaistaustaisia on 340 henkilöä eli 3 prosenttia kuntalaisista.

Tämä selviää tilastokeskuksen väestötilastosta, jossa ihmisten taustakansallisuus määritellään vanhempien kansallisuuden perusteella. Tuossa tilastossa ulkomaalaistaustaisia ovat ulkomailta Suomeen muuttaneiden lisäksi ne Suomessa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.

Manner-Suomen kunnista suurin ulkomaalaisten osuus on Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, joissa joka viides asukas on taustaltaan ulkomaalainen. Pääkaupunkiseudulla asuu noin 190 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Turussa osuus on 13%, Tampereella 8% ja Oulussa 4%. Maarianhaminassa 22% asukkaiden tausta on ulkomailta. Kolmannes heistä on ruotsalaistaustaisia.

Noin seitsemässäkymmenessä kunnassa ulkomaalaistaustaisia on vain noin yksi prosentti asukkaista. Tällaisia kuntia on esimerkiksi Savukoski, Liminka, Ii, Ilmajoki, Nivala Siilinjärvi ja Kempele.

Yleistäen voi sanoa, että suurissa keskuksissa etelässä ja lännessä ulkomaalaistaustaisten osuus on suuri ja pienissä kunnissa idässä ja pohjoisessa niiden osuus on pieni.

Ulkomaalaistaustaiset Kauhajoella ja lähikunnissa.



||  1 %   5 Savukoski
||||  1 %   12 Karijoki
||||  1 %   110 Ilmajoki
|||||  1 %   100 Laihia
|||||  1 %   70 Teuva
|||||||  2 %   380 Kurikka
||||||||||  3 %   60 Karvia
||||||||||  3 %   340 Kauhajoki
||||||||||  3 %   1 600 Seinäjoki
|||||||||||||  3 %   2 700 Pori
||||||||||||||||  4 %   80 Isojoki
||||||||||||||||||||  5 %   320 Kristiinankaupunki
|||||||||||||||||||||||||||||| 7,5 %  384 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||  8 %   120 Honkajoki
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  10 %   6 000 Vaasa
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 %   100 000 Helsinki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 %   40 000 Vantaa


Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.

Kauhajoella asuvista 340 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 280 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Venäjän ja entisen neuvostoliiton alueelta on 40 henkilöä.
Virolaistaustaisia on 39 henkilöä.

Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.

Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.

Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa

Pauli Savolainen 6.3.2019

Ilmoita Kauhajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kauhajokelaiset starttasivat 126 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 15 voidaan tankata pistorasiasta.

Kauhajoella 1 400 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Kauhajokelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Kauhajoen nuorimmat asukkaat löytyvät Kauhajoki Asemanseutun alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kauhajoen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"