Kotikunta

Kittilä

Lapissa sijaitseva 6 000 asukkaan Kittilän kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Väki vähenemässä lähes kaikissa kunnissa

Tilastokeskuksen tuoreen ennusteen mukaan väkiluku on vähenemässä lähes kaikissa Suomen kunnissa. Kittilässä asukasmäärän ei muuttu kovinkaan paljoa ennusteen mukaan. Täällä askukasmäärän odoteen muuttuvan nykyisestä 6 400 asukkaasta 6 300 asukkaaseen kymmenessä vuodessa. Kahdenymmenen vuoden kuluttua Kittilässä olisi 6 200 asukasta.

Pitkälti yli kaksisataa kuntaa on menettämässä väestöään muuttoliikkeen vuoksi ja koska syntyvyys on pienempää kuin kuolleisuus. Väestö kasvaa vain noin viidessäkymmenessä kunnassa. Kasvua tapahtuu enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja niiden ympärillä olevissa kunnissa.

Väestön prosentuaalinen muutos kymmenen vuoden kuluessa Kittilässä ja lähikunnissa.



||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  12.2 %   232 000 -> 260 000 Vantaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  6.0 %   205 000 -> 218 000 Oulu
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  3.1 %   63 000 -> 65 000 Rovaniemi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  0,8 %  5 530 000 -> 5 570 000 Suomi
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -0.1 %   1 850 -> 1 850 Enontekiö
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -0.3 %   48 000 -> 48 000 Kokkola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -1.9 %   6 400 -> 6 300 Kittilä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -4.2 %   3 810 -> 3 650 Kolari
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -5.9 %   36 700 -> 34 600 Kajaani
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -6.5 %   2 280 -> 2 130 Muonio
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -8.3 %   8 300 -> 7 600 Sodankylä
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -9.5 %   8 000 -> 7 300 Keminmaa
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -12.0 %   3 010 -> 2 650 Tervola
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.1 %   3 370 -> 2 860 Pello
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -15.5 %   3 930 -> 3 320 Ylitornio
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  -19.9 %   4 800 -> 3 880 Ilomantsi


Oikealle osoittava pylväs kertoo väestön kasvusta ja vasemmalle osoittava väestön vähenemisestä.
Pylvään pituus kuvaa prosentteina ennakoitua väestön muutosta seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Prosenttiluvun jälkeen on kunnan nykyinen väkiluku ja sitten väestöennusteen osoittama väkiluku vuoden 2030 alussa.
Ilomantsissa asukasmäärän pieneneminen on prosentuaalisesti lähes suurinta Suomessa. Vantaalla puolestaan asukasmäärän prosentuaalinen kasvu on yksi suurimmista koko Suomessa.


Väestön väheneminen merkitsee asuntojen arvon alenemista ja työpaikkojen vähenemistä. Jos lapsia ei synny, ei tarvita opettajia, koulurakennuksia eikä muitakaan nuorisotyöntekijöitä. Tällaisilta paikkakunnilta häviävät helposti myös teolliset työpaikat. Väestön väheneminen on monessa kunnassa suuri huoli. Lestijärven kunta kävi tosissaan taistoon väestökatoa vastaan ja päätti alkaa maksaa 10 000 euron vauvarahan jokaisesta uudesta syntyvästä kuntalaisesta.

Väestön kasvu tuo positiivisen kierteen työpaikkoihin ja rakentamiseen. Myös asuntojen hinnat nousevat, mikä ei varmaan ole ilon aihe ainakaan ensiasunnon ostajalle.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä. Tilastokeskuksen väestöennuste on julkaistu syyskuussa 2019.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, väestöennuste alueittain

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, tiedote väestöennusteesta

Pauli Savolainen 2.10.2019

Ilmoita Kittilän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kittiläläiset starttasivat 59 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 7 voidaan tankata pistorasiasta.

Kittilän nuorimmat asukkaat löytyvät Sirkka-Rauhalan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kittilän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"