Kotikunta

Kolari

Lapissa sijaitseva 3 900 asukkaan Kolarin kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Syntyvyys nousussa Kolarissa

Kolarissa syntyi viime vuonna 39 lasta. Toissavuona Kolarissa syntyi 30 vauvaa, eli nyt äitiyspakkauksia tarvittiin 9 enemmän kuin edellisenä vuonna. Uusista kolarilaisista oli tyttöjä 20 ja poikia 19.

Valtakunnallisesti lapsia syntyi vain 50 300. Edellisen kerran lapsia on syntynyt tätä vähemmän 150 vuotta sitten, kun suomalaisia rasittivat suuret nälkävuodet. Silloin kahdeksan prosenttia suomalaisista kuoli nälkään ja viimeisenä nälkävuonna 1868 syntyi vain 47 000 lasta.

Syntyvyyden lasku on ollut rajua viime vuosina. Kahdeksan vuotta aikaisemmin vuonna 2009 syntyi 60 400 lasta, mikä on 10 000 enemmän viime vuonna. Suurinta syntyvyys oli heti sodan jälkeen, jolloin neljä miljoonaa suomalaista sai enimmillään 108 000 lasta vuodessa.

Syntyperäisten suomalaisten määrä laskee voimakkaasti. Nykyisellä syntyvyydellä väestön eliniän pitäisi olla 110 vuotta, että suomalaisten määrä pysyisi ennallaan. Sodan jälkeen eliniäksi olisi riittänyt 37 vuotta. Käytännössä väestö lisääntyi sodan jälkeen ja nyt se pienenisi voimakkaasti ilman maahanmuuttoa.




::::::::::::::::  0.2 %  Puumala
::::::::::::::::::::::::::  0.3 %  Ylitornio
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.4 %  Enontekiö
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.6 %  Pello
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Tervola
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.8 %  Muonio
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Kittilä
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: 0,9 % Suomi
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Vaasa
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Tornio
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Keminmaa
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Rovaniemi
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Kolari
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.1 %  Oulu
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.1 %  Kokkola
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.8 %  Luoto


Kuviossa on laskettu viime vuonna syntyneiden osuus kaikista kuntalaisista. Kolarin väkiluku oli vuoden vaihteessa 3 850 henkilöä ja viime vuonna syntyi 39 vauvaa. Vauvoja on siis 1 prosenttia kuntalaisista.

Luodossa asuu viitisen tuhatta asukasta ja siellä syntyi lähes sata lasta. Luotolaisista lähes kaksi prosenttia on alle vuoden ikäisiä. Vastaavasti reilun kahdentuhannen asukkaan Puumalassa syntyi vain neljä lasta eli puumalalaisista alle vuoden ikäisiä on vain 0,2 prosenttia.

Mitä pitempi pylväs sitä enemmän kunnassa syntyy lapsia. Jotta väestö ei vähenisi, pylvään pitäisi olla vähintään 1,2 % mittainen. Tähän yltää vain parikymmentä kuntaa Suomen 311 kunnasta.


Linkkejä:

Suuret nälkävuodet, wikipedia
Tilastokeskus, syntyvyys 2017
Tilastokeskuksen väestötilastot, joihin tämä artikkeli perustuu

Pauli Savolainen 27.4.2018

Ilmoita Kolarin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kolarilaiset starttasivat 25 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 4 voidaan tankata pistorasiasta.

Kolarissa 160 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Kolarin nuorimmat asukkaat löytyvät Ylläsjärven alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kolarin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"