Kotikunta

Kontiolahti

Pohjois-Karjalalassa sijaitseva 15 000 asukkaan Kontiolahden kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Kontiolahdella työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Kontiolahti kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Kontiolahdella oli kesäkuussa 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 103 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 540 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 20 avointa työpaikkaa kesäkuussa Kontiolahdella. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 900 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 45 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Kontiolahdella tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Kontiolahden työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Kontiolahti, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Kontiolahden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kontiolahtelaiset starttasivat 173 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 38 voidaan tankata pistorasiasta.

Kontiolahdella työttömyys vähentynyt vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä

Kontiolahdella työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Kontiolahtelaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Kontiolahden nuorimmat asukkaat löytyvät Kontioniemen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kontiolahden puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"