Kotikunta

Kouvola

Kouvola on keskikokoinen mukava 81 000 asukkaan kaupunki Kymenlaaksossa.

Hae palvelut

Syntyvyys laskussa Kouvolassakin

Kouvolassa syntyi viime vuonna 610 lasta. Toissavuonna Kouvolassa syntyi 700 vauvaa, eli nyt äitiyspakkauksia tarvittiin 90 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Uusista kouvolalaisista oli tyttöjä 280 ja poikia 325.

Valtakunnallisesti lapsia syntyi vain 50 300. Edellisen kerran lapsia on syntynyt tätä vähemmän 150 vuotta sitten, kun suomalaisia rasittivat suuret nälkävuodet. Silloin kahdeksan prosenttia suomalaisista kuoli nälkään ja viimeisenä nälkävuonna 1868 syntyi vain 47 000 lasta.

Syntyvyyden lasku on ollut rajua viime vuosina. Kahdeksan vuotta aikaisemmin vuonna 2009 syntyi 60 400 lasta, mikä on 10 000 enemmän viime vuonna. Suurinta syntyvyys oli heti sodan jälkeen, jolloin neljä miljoonaa suomalaista sai enimmillään 108 000 lasta vuodessa.

Syntyperäisten suomalaisten määrä laskee voimakkaasti. Nykyisellä syntyvyydellä väestön eliniän pitäisi olla 110 vuotta, että suomalaisten määrä pysyisi ennallaan. Sodan jälkeen eliniäksi olisi riittänyt 37 vuotta. Käytännössä väestö lisääntyi sodan jälkeen ja nyt se pienenisi voimakkaasti ilman maahanmuuttoa.




::::::::::::::::  0.2 %  Puumala
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.5 %  Hamina
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.6 %  Heinola
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.6 %  Mäntyharju
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Luumäki
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Pyhtää
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Lapinjärvi
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Kouvola
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Kotka
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Loviisa
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Porvoo
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Lahti
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Iitti
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: 0,9 % Suomi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Helsinki
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.8 %  Luoto


Kuviossa on laskettu viime vuonna syntyneiden osuus kaikista kuntalaisista. Kouvolan väkiluku oli vuoden vaihteessa 84 000 henkilöä ja viime vuonna syntyi 610 vauvaa. Vauvoja on siis 0,7 prosenttia kuntalaisista.

Luodossa asuu viitisen tuhatta asukasta ja siellä syntyi lähes sata lasta. Luotolaisista lähes kaksi prosenttia on alle vuoden ikäisiä. Vastaavasti reilun kahdentuhannen asukkaan Puumalassa syntyi vain neljä lasta eli puumalalaisista alle vuoden ikäisiä on vain 0,2 prosenttia.

Mitä pitempi pylväs sitä enemmän kunnassa syntyy lapsia. Jotta väestö ei vähenisi, pylvään pitäisi olla vähintään 1,2 % mittainen. Tähän yltää vain parikymmentä kuntaa Suomen 311 kunnasta.


Linkkejä:

Suuret nälkävuodet, wikipedia
Tilastokeskus, syntyvyys 2017
Tilastokeskuksen väestötilastot, joihin tämä artikkeli perustuu

Pauli Savolainen 27.4.2018

Ilmoita Kouvolan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kouvolalaiset starttasivat 1 430 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 196 voidaan tankata pistorasiasta.

Kouvolassa 7 000 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Kouvolassa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,6 prosenttiyksikköä

Kouvolassa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Kouvolalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Kouvolan nuorimmat asukkaat löytyvät Kuusankosken Sairaala-alueen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kouvolan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"