Kotikunta

Kruunupyy

Pohjanmaalla sijaitseva 6 000 asukkaan Kruunupyyn kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Kruunupyyläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 26 700 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 5 200 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Ab Rani Plast Oy, joka maksoi 17 100 000 euron tuloksestaan 3 430 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty kruunupyyläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
2107306-5Ab Rani Plast Oy17 100 0003 430 00020
0726419-9Oy Tara-Element Ab1 150 000232 00020
0605946-8Ab Kronoby Fatex Oy790 000161 00020
2682706-5Oy Rohdos Kokkola Hälsa Ab530 000109 00020
0645407-0Oy Mini-Maid Ab520 000106 00020
0180054-4Kronoby Andelsbank460 00093 00020
1859577-8HP Rani Plast Ab1 050 00085 0008
2650300-1Kronoby Elverk Ab346 00070 00020
0180003-4Oy Wikar Ab290 00059 00020
1608341-0TL Trans Oy265 00054 00020
2537559-7PaaPii Design Oy255 00052 00020
0180037-6Ab Påras Oy228 00047 00020
0499135-8Henning Huldén & Söner Ab224 00046 00020
0771517-2Teri-Maalari Oy215 00044 00020
2471334-7Toten Transport Oy190 00038 60020
0460433-8Oy Acu-Elektro Ab172 00035 20020
0918244-5Oy WB-Auto Ab162 00033 00020
1908471-8Ab Ferromek Oy144 00029 30020
1756345-9Björkens Svingård Ab115 00023 60020
2554981-7Lillsunde Transport Ab97 00019 70020
1463754-7SK Trans Ab Oy96 00019 40020
2326666-1Nymans Lantbruk Ab83 00016 90020
1469062-0Ab Högkvist - Trans Oy78 00016 00020
2244367-0Björkens Gris Ab78 00015 90020
1540233-6Ab Mats Vidjeskog Transportservice Oy78 00015 80020
0990069-7Stig Grankull Pälsfarm Ab74 00014 90020
0432873-2Alavetelin Oy Avo-Met Ab73 00014 90020
2018921-8JTL Transport Ab67 00013 70020
1830156-5Ab Wi-Bo Metall Oy59 00011 90020
9210329-2Blue Päls Ab61 00011 70019

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 275 Kruunupyyn yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Kruunupyyn puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kruunupyyläiset starttasivat 66 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 15 voidaan tankata pistorasiasta.

Kruunupyyssä 360 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Kruunupyyn nuorimmat asukkaat löytyvät Alavetelin alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kruunupyyn puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"