Kotikunta

Kuopio

Kuopio on keskikokoinen mukava 120 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Savossa.

Hae palvelut

Kuopion nuorimmat asukkaat löytyvät Jynkänmäen alueelta

Jynkänmäen postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 31 vuotta, mikä on 10 vuotta vähemmän kuin Kuopiossa asuvien keski-ikä 41 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Kuopion sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Kuopion iäkkäimmät asukkaat ovat Kuopion Keskussairaala-alueen alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 77 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Jynkänmäen postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 31vuotta, mikä on 10 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 41 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
72490Saarinen23..
71690Varpasmaa17..
70840Jynkänmäki580031
72140Itä-Karttula-Riuttasenpää3833
71720Käärmelahti64034
71480Kurkimäki110034
70820Litmanen1280034
71570Syvänniemi135036
71520Kaislastenlahti33037
70150Neulamäki510038
70800Pitkälahti330038
70600Niirala-Huuhanmäki340038
70700Särkiniemi390038
70870Hiltulanlahti250038
70260Julkula251039
70940Jännevirta59040
70420Päiväranta250040
70780Jynkkä500040
73360Pajulahti62040
71745Haatala3140
71490Airaksela28041
70300Linnanpelto106041
70240Niuvaniemen Sairaala-alue13041
71950Lammasaho12041
70280Länsi-Puijo213042
73350Haluna44042
71150Vartiala62042
71775Tuovilanlahti-Haatala43042
70340Inkilänmäki350042
70620Haapaniemi233043
71730Kinnulanlahti64043
70460Saarijärvi400043
70110Etu-Niirala360043
70400Kettulanlahti75044
70200Puijonlaakso660044
71680Pulkonkoski-Saarinen22044
71650Hirvilahti-Salonkulma47044
73310Tahkovuori12045
73320Reittiö130045
71330Räsälä34045
71160Riistavesi156045
70500Männistö670045
70100Kuopio Keskus1190046
73830Keski-Siikajärvi26046
71130Kortejoki57047
72100Karttula Keskus174048
71660Leinolanlahti11348
73810Palonurmi-Aholansaari31048
71760Ahkionlahti-Vianta29048
71740Tavinsalmi9448
73410Pieksänkoski24049
71360Litmaniemi19049
71750Maaninka Keskus112050
71310Vehmersalmi Keskus125050
73300Nilsiä Keskus318050
71670Kurolanlahti9555
71380Mustinlahti16056
70210Kuopion Keskussairaala-alue7877
Yhteensä11000041
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Kuopion kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Kuopion lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Kuopion puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kuopiolaiset starttasivat 2 260 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 323 voidaan tankata pistorasiasta.

Kuopiossa työttömyys vähentynyt vuodessa 1,8 prosenttiyksikköä

Kuopiossa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Kuopiolaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Kuopion nuorimmat asukkaat löytyvät Jynkänmäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kuopion puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"