Kotikunta

Kyyjärvi

Keski-Suomessa sijaitsevan 1 300 asukkaan Kyyjärvi on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Korona jumiutti työttömyyden korkealle

Suomi lamaantui koronasta niin että maalis-huhtikuussa työttömien ja lomautettujen määrä kasvoi 270 000 henkilöstä yli 600 000 henkilöön. Prosentteina työttömien ja lomautettujen osuus työvoimasta nousi noin 10 prosentista 23 prosenttiin.

Kyyjärvellä työttömyyden nousu oli pienempää, sillä työttömien ja lomautettujen osuus kasvoi 10 prosenttia 24,0 prosenttiin työvoimasta. Työttömyystukien varaan jääneiden määrä kasvoi Kyyjärvellä 73 henkilöstä 124 henkilöön.

Kevään huippulukemista Suomen työllisyystilanne on parantunut, mutta edelleen työttömiä on neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Marraskuun alussa Kyyjärvellä oli 65 työtöntä työnhakijaa ja 14 lomautettua. Samaan aikaan Suomessa oli 310 000 työtöntä 57 000 lomautettua. Näiden lisäksi oli vielä parikymmentätuhatta lyhennettyä työviikkoa tekevää.

Näitä lukuja ei pidä sotkea Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen, jonka mukaan työttömyysaste oli vain 7,4 prosenttia. Tilastokeskus tekee tutkimuksen haastattelemalla joukon kansalaisia ja työttömyyden kriteerit ovat erilaiset kuin Työ- ja elinkenoministeriön tilastossa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on kansainvälisesti vertailukelpoinen, mutta siitä ei selviä kuntakohtainen tilanne.

Työttömien ja lomautettujen osuus työvoimasta Kyyjärvellä 2019-2020

Sininen viiva kuvaa työttömien ja lomautettujen osuutta työvoimasta koko Suomessa ja ruskea viiva Kyyjärvellä.

Eniten koronatyöttömyydestä ovat kärsineet pohjoiset matkailukunnat. Työtä vailla olevien osuus nousi  Kittilässä  42 % ja Yllästunturin kotikunnassa, Kolarissa 37 %. Erityisesti  Uudenkaupungin työttömyys on heilahdellut rajusti autotehtaan lomautusten tahdissa.

Kristiinankaupunki on esimerkki kunnasta, jossa työttömyys on matalalla, eikä korona ole iskenyt kovin syvälle kunnan taloustilanteeseen.

Edellisessä artikkelissa käsiteltiin kuntien saamaa koronatukea. Yllättävää on, että koronatukien jakoperusteena on käytetty verotuloa. Sen vuoksi talvimatkailun romahtaminen ei näy matkailusta elävien kuntien koronatuessa.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilasto

Pauli Savolainen 15.12.2020

Ilmoita Kyyjärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Kyyjärveläiset starttasivat yhdeksäntoista uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Kyyjärvellä 180 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Kyyjärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,2 prosenttiyksikköä

Kyyjärvellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Kyyjärven nuorimmat asukkaat löytyvät Möttöisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Kyyjärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"