Kotikunta

Lemland

Ahvenanmaalla sijaitsevan 2 100 asukkaan Lemland on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Lemlandilaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 1 020 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 208 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Leovind AB, joka maksoi 250 000 euron tuloksestaan 50 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty lemlandilaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
1865387-8Leovind AB250 00050 00020
0791148-0Ab Signatur B200 00040 00020
0205037-8KEA Aktiebolag77 00015 40020
2672415-4Kenneths VVS Ab72 00014 30020
2554236-7Ab VP Ultra45 00011 20025
2300721-3INVESTOR LEMLAND AB40 0008 00020
2266255-8Servicekompaniet Åland Ab39 7007 90020
1545755-6Lemböte Fiskesamhällighet27 6007 80028
1104177-2TCC Ålclean Ab37 6007 60020
0630400-5Lumparlands Såg Ab30 8006 20020
1972533-5Bryggeri Ab Bock - Wasa25 3005 20020
2480662-3Matgrossisten Åland Ab25 7005 10020
2352025-2Wild hus Ab20 0004 60023
2078641-8CR Holding Ab14 5003 20022
0826216-0Fastighets Ab Söderby Center15 0003 00020
2746058-4GENCON AB10 6002 20020
2298338-6Fastighets Ab Snäckan10 4002 10020
2535858-6EL & LJUS experten Åland Ab10 0002 00020
0144803-4Stiftelsen Hemmet sr8 2001 70020
2447439-0Karlssons Entreprenad Ab5 0001 30026
0780581-3Cristallic J.R. Ab6 2001 20020
0205035-1Lemland-Lumparlands Församling20 0001 2006
2661970-9Otto Finans Ab6 0001 20020
2454801-1M-Job Ab6 0001 20020
0775406-7Caspeco Ab4 50090020
0803259-2Dagny Ab3 50070020
2357150-0Bryggan Fastigheter Aktiebolag3 40070020
2757078-3Solliden AB3 30070020
0582591-7Fastighets Ab Sjötuna1 30030020
0991929-1Skeppargården Pellas rf1 20020020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 79 Lemlandin yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Lemlandin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Lemlandin nuorimmat asukkaat löytyvät Önningbyn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Lemlandin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"