Kotikunta

Lempäälä

Lempäälä on keskikokoinen mukava 24 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla.

Hae palvelut

Korona jumiutti työttömyyden korkealle

Suomi lamaantui koronasta niin että maalis-huhtikuussa työttömien ja lomautettujen määrä kasvoi 270 000 henkilöstä yli 600 000 henkilöön. Prosentteina työttömien ja lomautettujen osuus työvoimasta nousi noin 10 prosentista 23 prosenttiin.

Lempäälässä työttömyyden nousu oli samaa tasoa, sillä työttömien ja lomautettujen osuus kasvoi 12 prosenttia 19,4 prosenttiin työvoimasta. Työttömyystukien varaan jääneiden määrä kasvoi Lempäälässä 860 henkilöstä 2 130 henkilöön.

Kevään huippulukemista Suomen työllisyystilanne on parantunut, mutta edelleen työttömiä on neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Marraskuun alussa Lempäälässä oli 1 010 työtöntä työnhakijaa ja 257 lomautettua. Samaan aikaan Suomessa oli 310 000 työtöntä 57 000 lomautettua. Näiden lisäksi oli vielä parikymmentätuhatta lyhennettyä työviikkoa tekevää.

Näitä lukuja ei pidä sotkea Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen, jonka mukaan työttömyysaste oli vain 7,4 prosenttia. Tilastokeskus tekee tutkimuksen haastattelemalla joukon kansalaisia ja työttömyyden kriteerit ovat erilaiset kuin Työ- ja elinkenoministeriön tilastossa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on kansainvälisesti vertailukelpoinen, mutta siitä ei selviä kuntakohtainen tilanne.

Työttömien ja lomautettujen osuus työvoimasta Lempäälässä 2019-2020

Sininen viiva kuvaa työttömien ja lomautettujen osuutta työvoimasta koko Suomessa ja ruskea viiva Lempäälässä.

Eniten koronatyöttömyydestä ovat kärsineet pohjoiset matkailukunnat. Työtä vailla olevien osuus nousi  Kittilässä  42 % ja Yllästunturin kotikunnassa, Kolarissa 37 %. Erityisesti  Uudenkaupungin työttömyys on heilahdellut rajusti autotehtaan lomautusten tahdissa.

Kristiinankaupunki on esimerkki kunnasta, jossa työttömyys on matalalla, eikä korona ole iskenyt kovin syvälle kunnan taloustilanteeseen.

Edellisessä artikkelissa käsiteltiin kuntien saamaa koronatukea. Yllättävää on, että koronatukien jakoperusteena on käytetty verotuloa. Sen vuoksi talvimatkailun romahtaminen ei näy matkailusta elävien kuntien koronatuessa.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilasto

Pauli Savolainen 15.12.2020

Ilmoita Lempäälän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Lempääläiset starttasivat 308 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 67 voidaan tankata pistorasiasta.

Lempäälässä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,9 prosenttiyksikköä

Lempäälässä työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Etukäteisvalintaa Lempäälässä

Ennakkoäänestys ei kiinnostanut lempääläisia .

Lempäälän nuorimmat asukkaat löytyvät Vuoresn alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Lempäälän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"