Viimeisen vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Vuosi sitten huhtikuun lopussa oli 304 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt huhtikuussa työnhakijoita oli 50 000 tuhatta vähemmän eli 254 000. Sama suuntaus on ollut myös Lopella. Täällä työnhakijoita oli vuosi sitten 215 ja nyt 189 Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.
Lopella avoimia työpaikkoja oli huhtikuun lopussa 42 mikä tarkoittaa että yhtä työpaikkaa kohti 5 työnhakijaa. Pitkäaikaistyöttömänä oli nyt 102 ja vuosi aikaisemmin 114 henkilöä.
Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Huhtikuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 254 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,7 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Lopella työttöminä oli 5,2 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2018 huhtikuun työttömyysaste oli 8,6 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.
Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.
Sininen paksu viiva kuvaa Lopen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Ohuet viivat kuvaavat vuoden 2017 työttömyyden kehittymistä.
Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista reilun kahden prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan eteläpuolella. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Pedesöressä, Paimiossa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.
Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ilomantsissa, Sallassa, Enontekiöllä, Suomussalmella, Lieksassa ja muutamassa muussa kunnassa työvoimsta yli kuusitoista prosenttia nostaa työttömyyskorvausta.
Kuviosta näkee Lopen työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäätä edustaa Ilomantsi, jossa lähes joka viides työkykyinen on työtä vailla. Luodossa lähes kaikilla on työpaikka.
Lopella on vähemmän työttömyyttä kuin naapurikunnissa.
Linkkejä:
Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.
Loppi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys
Pauli Savolainen 24.5.2018
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitustaKokemuksia neljästä yrityksestä, kun omakotitalon peltikattoa uusittiin.
Uusista autoista 11 voidaan tankata pistorasiasta.
Korona lisäsi Lopella työttömien ja lomautettujen lukumäärä 260 henkilöllä kahdessa kuukaudessa.
Loppi sai 242 euroa asukasta kohden koronatukea. Se on jää paljon alle Suomen keskiarvon.
Tuloveroprosentti, vanhalta nimeltään veroäyri, on noussut Lopella 1,50 prosenttiyksikköä kymmenessä vuodessa.
Vuosittain päättyy keskimäärin 80 loppilaisen elämä. Paljonko enimmillään korona lisäisi kuolleisuutta Lopella?
Uusi myyntiopas yksityishenkilölle, joka aikoo itse myydä autonsa.
Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.
Veikkus kahmii Lopen köyhimmiltä rahaa 600 000 euroa rahapeliautomaateilla.
Europarlamenttivaalit eivät juuri kiinnostaneet äänestäjiä. Eduskuntavaaleissa äänestysvilkkaus oli 72 %, mutta EU-vaaleissa vain 43 %
Perusuomalaiset ovat tehneet oman laskelmansa maahanmuuttajista aiheutuvista kuluista veronmaksajille.
Viimeisen vuoden kuluessa Lopella työttömyys on vähentynyt 0,6 prosenttiyksikköä. Koko Suomessa työttömyys on vähentynyt 0,9% samassa ajassa. Lopella työttömyyden kehitys on ollut keskimääräistä kehnompaa.
Maailmalta on tullut paljon pakolaisia ja muita muuttajia Suomeen. Loppikin on saanut heistä osansa.
Lopella työttömyys on vähentynyt reippaasti viimeisen vuoden luluessa, mutta vähentyminen on ollut pienempää kuin kaikissa kunnissa keskimäärin.
Millaisia kesäteatteriesityksiä on tarjolla Lopella ja lähikunnissa?
Keskimäärin yksi kolmestatuhannesta on intersukupuolinen. Lopella asunee muutama intersukupuolinen henkilö.
Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.
Loppilaisista yrityksistä 114 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 900 000 euroa yhteisöveroja.
Moni loppilainen on jättänyt kotikuntansa lisäksi kotimaansa ja muuttanut ulkomaille työn, puolison tai seikkailun perässä.
Presidentinvaalien hopeasijasta taisteltiin Lopellakin, mutta Sauli Niinistön ykkösasema ei ollut uhattuna yhdessäkään kunnassa.
Loppilaisista käytti äänioikeutettaan 4 300 henkilöä, mikä vastaa 71 prosentin osuutta kaikista äänestäjistä.
Ennakkoäänestämässä kävi 30 prosenttia loppilaisista äänioikeutetuista. Äänioikeus on 6 100 loppilaisella ja näistä 1 840 äänesti presidenttiä ennakkoon.
On yksi verolaji, jonka kiertämminen onnistuu vain hautausmaalla. Tuo vero tuotti Lopelle viime vuonna 2 000 000 euroa
Loppi kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on kasvanut.
Kaksi kolmesta käytti Lopella äänioikeuttaan. Ännestysvilkkaus oli keskitasoa koko Suomeen verrattuna.
Ennakkoäänestys ei kiinnostanut loppilaisia .
Neljä viidestä loppilaisesta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta osuus pienenee hitaasti.
Kun Lopella on 8 200 asukasta ja valtio maksaa jokaisesta kuntalaisesta 1 940 euroa, niin kunta saa selvää rahaa 15,8 miljoonaa euroa, mutta laskentasäännöt ovat monimutkaiset.
Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.
Useimpia auton omistajia kiinnostaa tietää, paljonko auto kuluttaa polttoainetta. Nyt kulutuksen seuraaminen on helppoa
Mistä löydän nuohoojan, kirvesmiehen tai hierojan, kun puuttuu vanha keksintö, puhelinluettelo.
Kotikunta.fi on uusi Lopen puhelinluettelo ja paljon enemmän.
Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...
Siirry tekemään ilmoitusta