Kotikunta

Luoto

Luoto on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 5 500 asukkaan kunta Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Kansankirkko vahvana Luodossa

Kansankirkosta eli luterilaisesta kirkosta liukenee jäseniä kiihtyvällä vauhdilla muihin seurakuntiin ja vielä enemmän kaikkien seurakuntien ulkopuolelle.  Sata vuotta sitten suomalaisista 98% oli luterilaisen kirkon jäseniä. Viime vuosisadalla jäsenkato oli noin 0,1% vuodessa niin että 2000-luvun alkaessa jäsenistö oli enää 85% Suomen kansalaisista. Nyt vauhti on kymmenkertaistunut ja jäsenten osuus vähenee reilun prosentin vuodessa. Vuoden 2017 alussa enää 72 prosenttia suomalaisista oli kirkon jäseniä. Mutta edelleen noin neljä miljoonaa suomalaista kuuluu kirkkoon.

Luodossa, niin kuin kaikissa pienemmissä kunnissa, jäsenkato on ollut hitaampaa kuin Helsingissä ja isoimmissa kaupungeissa. Luodossa seurakuntaan kuului vuodenvaihteessa 4 700 jäsentä, mikä oli 91 prosenttia alueen asukkaiden määrästä. Tilastot eivät kerro, mihin kuuluvat loput 470 luotolaista , jotka eivät ole ev. lut. seurakunnan jäseniä. Valtakunnallisesti helluntalaisiin ja muihin vapaisiin suuntiin kuuluu 3-4% väestöstä, ordotokseja on prosentti ja muslimejakin alkaa olla lähes prosentti suomalaisista. Suurin ryhmä ovat kuitenkin ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Siitä, mihin ihmiset uskovat, kirkon jäsenyys ei kerro juuri mitään. Kirkon tutkimuskeskus tutki suomalaisten uskoa vuonna 2011. Tutkimuksessa selvisi, että lähes joka kolmas uskoi Jumalaan kristinuskon opettamalla tavalla, puolet uskoi eri tavalla tai ei osannut määritellä uskoaan. Reilu viidennes epäili Jumalan olemassaoloa.




xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 54% Helsinki
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 73% Vaasan srky.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 74% Oulun ev.-lut. srky.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 77% Pedersörenejdens ksa
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 80% Kokkolan srky.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 82% Nykarleby
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 83% Vörå
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 83% Seinäjoki
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 85% Evijärvi
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 87% Kauhava
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 89% Kronoby ksamf.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 91% Larsmo
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx 93% Perho

Kuviossa näkyvät seurakuntien jäsenyysprosentit kunnittain. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaiseman tilaston mukaan suurin jäsenyysprosentti on Perhon kunnassa ja pienin Helsingissä. Tiedot ovat vuodelta 2016 ja ne perustuvat seurakuntarajoihin, jotka poikkeavat muutamien kuntien osalta kunnan rajoista.


Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisisataa vuotta reformaatiosta eli uskonpuhdistuksesta. Martti Lutherin vuonna 1517 kirkon oveen naulaamat teesit ovat vaikuttaneet suomalaiseen yhteiskuntaan järisyttävällä tavalla. Mikael Agricola loi kirjoitetun suomenkielen uskoen Lutherin tavoin, että Jumalan sanan lukeminen oli tarkoitettu jokaiselle kansalaiselle. Kirjoitetun kielen myötä lukutaito lisääntyi ja koululaitos syntyi. Uskonpuhdistuksen myötä Suomessakin vallitsee länsimainen käsitys ihmisarvosta. Kirkon diakoniatyö loi perustan sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle. Oikeusjärjestelmän juuret löytyvät myös Raamatusta ja tasa-arvoa tuo esille se, että jokainen ihminen on samanarvoinen lain edessä. Kirkolla on suuri menneisyys, mutta millainen mahtaa olla sen tulevaisuus?


Pauli Savolainen 27.3.2017

Ilmoita Luodon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Luotolaiset starttasivat 31 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Luodon nuorimmat asukkaat löytyvät Eugmon alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Luodon puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"