Kotikunta

Miehikkälä

Kymenlaaksossa sijaitsevan 1 900 asukkaan Miehikkälä on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Miehikkäläläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 1 730 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 349 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Restec Finland Oy, joka maksoi 550 000 euron tuloksestaan 111 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty miehikkäläläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
1059574-9Restec Finland Oy550 000111 00020
0284048-4Liikenne Vuorela Oy370 00075 00020
0559712-5Bernitz Oy130 00026 20020
2387595-0PanuBuilding Oy121 00024 60020
0398324-1Laherto Oy112 00022 80020
0646575-7Veljekset Takala Oy111 00022 50020
9069562-6Murtosenjärven Yhteismetsä80 00022 50028
1794678-3Vaalimaan Liiteri Oy51 00010 40020
2081770-4MIEHIKKÄLÄN BIOLÄMPÖ OY51 00010 30020
2443187-6Kiinteistönvälitys Erkki Peltola Oy LKV33 8006 80020
0276290-6Palveluyhdistys Rateva ry55 0003 6007
2732853-2VA:n Kyläpuoti Oy15 5003 10020
1631541-0Raati Cafe Oy15 2003 00020
2529669-6TML-Center Oy9 5001 90020
2714841-9Ravintola Susihukkanen Oy7 3001 50020
2161352-7Hake-Lappi Oy5 7001 10020
2491106-0NORTH-WEST WOOD OY2 80060020
2098361-4Pedapoint Oy2 10040020
0883519-2Aittakorpi Oy1 90040020
0347426-0Kiinteistö Oy Vanhala1 80040020
2679805-7MK Konetyö Miehikkälä Oy1 60030017
2444218-8Miehikkälän kehittämissäätiö sr3 2002006
2152720-7WCARGO Terminal Oy0200
0927579-9Stammholz Oy0200
2590553-5Askarilla Oy60010020
1935433-5Kiinteistö Oy Miehikkälän Mustalampi0100520
0162663-8Tervakankaan Hiekkakuoppa20010028
2644590-5Maan Romu Oy30010020
1713133-0Husun Metsäkuljetus Oy200015
0673752-1Kiinteistö Oy Miehikkälän vuokratalot0020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 55 Miehikkälän yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Miehikkälän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Miehikkälässä 270 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Miehikkälässä syntyi viime vuonna 4 tyttöä ja 5 poikaa

Syntyvyys on ollut pienempää viimeksi 150 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan.

Miehikkälän nuorimmat asukkaat löytyvät Muurikkalan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Miehikkälän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"