Kotikunta

Muhos

Muhos on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 9 000 asukkaan kunta Pohjois-Pohjanmaalla.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Muhokselaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 4 800 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 970 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Hydnum Oy, joka maksoi 500 000 euron tuloksestaan 102 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty muhokselaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0783655-6Hydnum Oy500 000102 00020
2365820-0Maanliike Oy356 00073 00021
2605204-4TIRINOM OY301 00060 00020
1605394-0Oulujoen perhekoti Oy288 00059 00020
0954294-9PTP Luttinen Oy283 00058 00020
0786882-2J. Pietilä Invest Oy261 00053 00020
2487811-7Doorway Finland Oy209 00043 00020
1929286-7REVON TURISTILIIKENNE OY179 00036 40020
0186682-6Muhoksen Kauppakeskus Oy158 00031 90020
0862405-3Lypsykonehuolto Mällinen Oy147 00030 40021
2288923-4Montan Lohi Oy140 00028 50020
1043777-5RC-Poraus Oy117 00023 80020
0772873-1Maansiirto Asko Hyvärinen Oy101 00020 40020
2274710-5REPO-LINES OY99 00020 10020
0289184-7Hirsijärven Vesi Oy91 00018 60020
2603670-6Helppo Rent Oy84 00017 00020
1610832-3Kuljetus Hepo-oja Oy84 00017 00020
2645575-9Tuplaksi Oy70 00016 90024
0623889-6Muhoksen Lääkintävoimistelu Oy65 00013 30020
0186665-8Perttulan Yhteismetsä47 00013 10028
2543685-5Kiinteistö Oy Muhoksen Arvokiinteistö56 00011 40020
1073489-2Muhoksen Biokuljetus Oy54 00011 10021
1891994-7RPJM Rakennuspalvelut Oy54 00010 90020
1793954-0Ravintola Muhos-Kellari Oy51 00010 30020
2310960-7NeoMaster Oy49 0009 90020
1758524-4Kodikaslämpö Oy47 0009 40020
1801632-6Kiinteistö Oy Muhoksen Päivärinne47 0009 30020
0566510-8Muhoksen Vesi- ja Maatyö Oy42 0008 50020
2153935-5LVI-Kukkohovi Oy42 0008 30020
2302787-1Rakennuspalvelu Porola Oy41 0008 10020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 209 Muhoksen yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Muhoksen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Muhokselaiset starttasivat 61 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 6 voidaan tankata pistorasiasta.

Muhoksella 390 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Muhoksella työttömyys vähentynyt vuodessa 3,1 prosenttiyksikköä

Muhoksella työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Muhoksen nuorimmat asukkaat löytyvät Leppiniemen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Muhoksen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2018 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"