Kotikunta

Multia

Keski-Suomessa sijaitsevan 1 600 asukkaan Multia on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Multian ympäristössä nuorimmat asukkaat löytyvät Kuivasmäen alueelta

Kuivasmäen postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 45 vuotta, mikä on 2 vuotta vähemmän kuin lähiseudulla asuvien keski-ikä 47 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Multian ympäristössä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Multian läheisyydessä iäkkäimmät asukkaat ovat Väätäiskylän alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 59 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Kuivasmäen postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 45 vuotta, mikä on 2 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 47 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
41980Kuivasmäki (Petäjävesi)19045
41240Kyynämöinen (Uurainen)25046
42660Sahrajärvi (Multia)13047
42700Keuruu Keskus (Keuruu)800047
43420Kukko (Saarijärvi)6947
43220Mahlu (Saarijärvi)45049
41970Huttula (Keuruu)4949
42600Multia Keskus-Väätäiskylä (Multia)150049
42520Asunta (Keuruu)16052
43430Väätäiskylä (Multia)3959
Yhteensä1080047
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Multian ympäristöstä postinumeroalueittain asukkaat ja heidän keski-iät. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Multian lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Ilmoita Multian puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Multialla 280 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Multialla työttömyys vähentynyt vuodessa 1,9 prosenttiyksikköä

Multialla työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Multian nuorimmat asukkaat löytyvät Kuivasmäen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Multian puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"