Kotikunta

Mynämäki

Varsinais-Suomessa sijaitseva 8 000 asukkaan Mynämäen kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Mynämäellä työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Mynämäki kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Mynämäellä oli kesäkuussa 326 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 46 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 185 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 18 avointa työpaikkaa kesäkuussa Mynämäellä. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 326 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 18 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Mynämäellä tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Mynämäen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Mynämäki, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Mynämäen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Mynämäkeläiset starttasivat 76 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 9 voidaan tankata pistorasiasta.

Mynämäellä 380 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Mynämäellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,1 prosenttiyksikköä

Mynämäellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Mynämäen nuorimmat asukkaat löytyvät Nousiaisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Mynämäen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"