Kotikunta

Nakkila

Satakunnassa sijaitseva 5 300 asukkaan Nakkilan kunta tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Nakkilalaisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 5 200 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 1 070 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Skandi-Steel Oy, joka maksoi 450 000 euron tuloksestaan 91 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty nakkilalaisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0792623-6Skandi-Steel Oy450 00091 00020
0348412-7Ruoppaus P. Suominen Oy410 00084 00020
1098327-4Ma-Tina Oy359 00074 00021
0484730-5Reikko Oy328 00067 00020
2026968-0San-Meta Oy300 00061 00020
0417003-1Vuojoen Yhteismetsä199 00056 00028
0754955-7Konttimet Oy251 00051 00020
0671564-8TEIJO Pesukoneet Oy191 00038 90020
2566862-1Nakkilan Metalli Oy171 00034 80020
2573580-4IM Fellows Oy169 00034 30020
1099521-6Kantolan Teollisuuskiinteistöt Oy145 00029 00020
0832271-7E-J Mustajärvi Oy138 00028 00020
1536816-6Kuljetus Leistilä Oy130 00026 40020
2261531-3Husky Travels Oy124 00025 20020
0580206-1Peltisepänliike L Vikki Oy120 00024 60020
0135640-4Nakkila Works Oy115 00023 60021
2564989-3Oy Kromatek Ab101 00020 40020
1917933-8Siirtosäkitys Oy92 00018 60020
1060084-3UK-Metsätyö Oy88 00017 80020
0948676-4Nakkilan Sihuma Oy80 00016 30020
2708412-8MT Männistö Oy80 00016 20020
1014425-1Siivous ja Maalaus Rannikko Oy77 00015 70020
2220405-5PVA Palvelu Oy74 00014 90020
2251836-1Suomen Ekoarkku Oy70 00014 20020
0941806-7Satakunnan Tilintarkastus Oy63 00012 80020
2707047-1CrTe-Invest Oy56 00011 40020
2003666-8Someri Oy42 0008 40020
2579520-9HTQ Management Oy41 0008 30020
0986533-4J.K. Santala Oy39 1007 90020
0136639-7Venda Group Oy37 3007 50020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 228 Nakkilan yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Nakkilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Nakkilalaiset starttasivat 49 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 6 voidaan tankata pistorasiasta.

Nakkilassa 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nakkilassa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,3 prosenttiyksikköä

Nakkilassa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Nakkilan nuorimmat asukkaat löytyvät Kartano-Harmaalinnan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Nakkilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"