Kotikunta

Nurmes

Nurmes on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 9 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Nurmeksessa työttömyys ei muuttunut kesäkuussa

Nurmes kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Nurmeksessa oli kesäkuussa 480 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli pysynyt likimain samana kuin toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 324 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 30 avointa työpaikkaa kesäkuussa Nurmeksessa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 480 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 16 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Nurmeksessa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Nurmeksen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Nurmes, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Nurmeksen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Nurmekselaiset starttasivat 89 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 16 voidaan tankata pistorasiasta.

Nurmeksessa 900 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nurmeksessa työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Nurmeksessa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Nurmekselaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Nurmeksen nuorimmat asukkaat löytyvät Kohtavaaran alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Nurmeksen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"