Kotikunta

Orimattila

Orimattila on 16 000 leppoisan asukkaan kaupunki Päijät-Hämeessä.

Hae palvelut

Orimattilassa työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Orimattila kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Orimattilassa oli kesäkuussa 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 53 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 550 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 44 avointa työpaikkaa kesäkuussa Orimattilassa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 900 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 20 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Orimattilassa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Orimattilan työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Orimattila, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Orimattilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Orimattilalaiset starttasivat 181 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 28 voidaan tankata pistorasiasta.

Orimattilassa 800 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Orimattilalaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Orimattilan nuorimmat asukkaat löytyvät Pennalan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Orimattilan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"