Kotikunta

Polvijärvi

Polvijärvi on mukava, vieraanvarainen ja turvallinen 4 200 asukkaan kunta Pohjois-Karjalalassa.

Hae palvelut

Polvijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Sotkuman alueelta

Sotkuman postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 39 vuotta, mikä on 8 vuotta vähemmän kuin Polvijärvellä asuvien keski-ikä 47 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Polvijärven sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Polvijärven iäkkäimmät asukkaat ovat Martonvaara-Sammakkovaaran alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 51 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Sotkuman postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 39vuotta, mikä on 8 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 47 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
83750Sotkuma51039
83720Kuorevaara30043
83760Sola8645
83780Horsmanaho23045
83840Saarivaara6246
83835Ruvaslahti24048
83825Kinahmo30048
83830Hukkala13049
83700Polvijärvi Keskus253049
83855Martonvaara-Sammakkovaara16051
Yhteensä460047
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Polvijärven kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Polvijärven lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Polvijärveläiset starttasivat 37 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 5 voidaan tankata pistorasiasta.

Polvijärvellä 500 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Polvijärvellä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Polvijärvellä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Polvijärven nuorimmat asukkaat löytyvät Sotkuman alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Polvijärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"