Kotikunta

Pori

Pori on keskikokoinen mukava 84 000 asukkaan kaupunki Satakunnassa.

Hae palvelut

Porin nuorimmat asukkaat löytyvät Vähärauman alueelta

Vähärauman postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 38 vuotta, mikä on 6 vuotta vähemmän kuin Porissa asuvien keski-ikä 44 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Porin sisällä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Porin iäkkäimmät asukkaat ovat Tahkoluoto-Reposaaren alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 53 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Vähärauman postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 38vuotta, mikä on 6 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 44 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
28600Vähärauma490038
29570Söörmarkku98038
28220Ruosniemi490038
28660Pietniemi-Leppäkorpi390039
28560Lattomeri50039
28300Kalaholma-Väinölä262039
28430Kartano-Harmaalinna172039
28540Pinomäki66039
28200Toejoki490041
28330Koivistonluoto278041
28610Musa-Tiiliruukki400041
28580Niittymaa58042
28760Kyläsaari236042
28130Impola610043
28240Isojoenranta72043
28120Käppärä-Isomäki370043
29600Noormarkku Keskus500043
28800Pihlava440044
28840Yyteri-Kaanaa94045
28190Pormestarinluoto380046
28360Vanhakoivisto430046
38650Yli-Putto16047
29720Lamppi20048
29700Ahlainen81049
28100Pori Keskus1250049
38600Lavia Keskus152049
28370Sampola317050
29680Kairila32050
38670Kalliala-Haunia19051
28880Mäntyluoto41052
28500Keskussairaala-alue-Tiilimäki81052
28900Tahkoluoto-Reposaari101053
Yhteensä8490044
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Porin kunnan asukkaat ja heidän keski-iät postinumeroalueittain. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Porin lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Pauli Savolainen 20.12.2016

Ilmoita Porin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Porilaiset starttasivat 1 200 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 183 voidaan tankata pistorasiasta.

Porissa 3 700 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Porissa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,5 prosenttiyksikköä

Porissa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Porin nuorimmat asukkaat löytyvät Vähärauman alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Porin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"