Kotikunta

Pori

Pori on keskikokoinen mukava 84 000 asukkaan kaupunki Satakunnassa.

Hae palvelut

Porissa työttömyys lisääntynyt toukokuusta

Pori kuuluu niihin noin sataan kuntaa, joissa työttömyys on lisääntynyt reilusti toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Porissa oli kesäkuussa 5 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli kasvanut 353 henkilöllä toukokuusta. Pitkäaikaistyöttömiä oli 3 600 henkilöä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa oli 610 avointa työpaikkaa kesäkuussa Porissa. Kun työttömien työnhakijoiden määrä oli 5 900 henkilöä, niin jokaista avointa työpaikkaa kohden oli noin 10 työtöntä työnhakijaa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Porissa tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Porin työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Pori, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Porin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Porilaiset starttasivat 1 200 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 183 voidaan tankata pistorasiasta.

Porissa 3 700 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Porissa työttömyys vähentynyt vuodessa 3,5 prosenttiyksikköä

Porissa työttömyys on vähentynyt keskimääräistä enemmän viimeisen vuoden kuluessa.

Porin nuorimmat asukkaat löytyvät Vähärauman alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Porin puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"