Kotikunta

Punkalaidun

Pirkanmaalla sijaitsevan 2 800 asukkaan Punkalaidun on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Punkalaitumella työttömyys ei muuttunut kesäkuussa

Punkalaidun kuuluu tavallisimpiin kuntiin, joissa työttömyys ei mainittavasti muuttunut toukokuusta kesäkuuhun.

Työttömien määrä kasvaa vuosittain aina kesäkuussä opiskelijoiden siirtyessä yhtenä joukkona työelämään. Koko Suomessa työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa 290 000 ja se lisääntyi kuukaudessa 30 000 tuhannella niin että kesäkuussa työttömänä oli 320 000 henkilöä.

Kun verrataan työttömyyttä kuluvan vuoden kesäkuusta vuoden takaiseen kesäkuuhun, havaitaan työttömyyden olevan reippaassa laskussa. Työttömät työnhakijat ovat vähentyneet vuodessa 35 000 henkilöllä. Valtion ja kuntien taloudessa tämä tarkoittaa noin 300 miljoonan työttömyysmenojen korvautumista 200 miljoonan verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Punkalaitumella oli kesäkuussa 111 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä oli pysynyt likimain samana kuin toukokuussa. Pitkäaikaistyöttömiä oli 55 henkilöä.

Punkalaitumella ei ollut avoinna yhtään työpaikkaa kesäkuussa Työ- ja elinkeinoministeriön tietokannassa. Työpaikan täyttämisessä on monesti ongelmana se, että työttömät eivät ole koulutuksen ja osaamisen puolesta sopivia työhön.


Kuukausittainen työttömyyden kehitys Punkalaitumella tänä ja viime vuonna.

Sininen paksu viiva kuvaa Punkalaitumen työttömyyden kehitystä tänä vuonna. Vihreä viiva näyttää pitkäaikaistyöttömyyden. Siniharmaat viivat osoittavat samat asiat vuodelta 2016.

Linkkejä:

Työ- ja elinkeinotoimiston työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Punkalaidun, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.7.2017

Ilmoita Punkalaitumen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Punkalaitumella 380 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Punkalaitumella työttömyys vähentynyt vuodessa 5,8 prosenttiyksikköä

Punkalaitumella työttömyys on vähentynyt harvinaisen paljon paljon koko Suomeen verrattuna.

Punkalaitumen Osuuspankki oli Punkalaitumen suurin yhteisöveronmaksaja

Punkalaitumelaisista yrityksistä 51 tuotti voittoa. Ne maksoivat yhteensä 550 000 euroa yhteisöveroja.

Punkalaitumen nuorimmat asukkaat löytyvät Koskioisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Punkalaitumen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"