Kotikunta

Pyhäjärvi

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva 5 000 asukkaan Pyhäjärven kaupunki tunnetaan vieraanvaraisuudestaan.

Hae palvelut

Syntyvyys laskussa Pyhäjärvelläkin

Pyhäjärvellä syntyi viime vuonna 41 lasta. Toissavuonna Pyhäjärvellä syntyi 53 vauvaa, eli nyt äitiyspakkauksia tarvittiin 12 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Uusista pyhäjärveläisista oli tyttöjä 19 ja poikia 22.

Valtakunnallisesti lapsia syntyi vain 50 300. Edellisen kerran lapsia on syntynyt tätä vähemmän 150 vuotta sitten, kun suomalaisia rasittivat suuret nälkävuodet. Silloin kahdeksan prosenttia suomalaisista kuoli nälkään ja viimeisenä nälkävuonna 1868 syntyi vain 47 000 lasta.

Syntyvyyden lasku on ollut rajua viime vuosina. Kahdeksan vuotta aikaisemmin vuonna 2009 syntyi 60 400 lasta, mikä on 10 000 enemmän viime vuonna. Suurinta syntyvyys oli heti sodan jälkeen, jolloin neljä miljoonaa suomalaista sai enimmillään 108 000 lasta vuodessa.

Syntyperäisten suomalaisten määrä laskee voimakkaasti. Nykyisellä syntyvyydellä väestön eliniän pitäisi olla 110 vuotta, että suomalaisten määrä pysyisi ennallaan. Sodan jälkeen eliniäksi olisi riittänyt 37 vuotta. Käytännössä väestö lisääntyi sodan jälkeen ja nyt se pienenisi voimakkaasti ilman maahanmuuttoa.




::::::::::::::::  0.2 %  Puumala
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Viitasaari
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Pihtipudas
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.7 %  Kärsämäki
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.8 %  Pyhäjärvi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Keitele
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Kiuruvesi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Kuopio
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  0.9 %  Siikalatva
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: 0,9 % Suomi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Jyväskylä
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1 %  Haapajärvi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.1 %  Oulu
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.2 %  Haapavesi
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.3 %  Pyhäntä
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::  1.8 %  Luoto


Kuviossa on laskettu viime vuonna syntyneiden osuus kaikista kuntalaisista. Pyhäjärven väkiluku oli vuoden vaihteessa 5 300 henkilöä ja viime vuonna syntyi 41 vauvaa. Vauvoja on siis 0,8 prosenttia kuntalaisista.

Luodossa asuu viitisen tuhatta asukasta ja siellä syntyi lähes sata lasta. Luotolaisista lähes kaksi prosenttia on alle vuoden ikäisiä. Vastaavasti reilun kahdentuhannen asukkaan Puumalassa syntyi vain neljä lasta eli puumalalaisista alle vuoden ikäisiä on vain 0,2 prosenttia.

Mitä pitempi pylväs sitä enemmän kunnassa syntyy lapsia. Jotta väestö ei vähenisi, pylvään pitäisi olla vähintään 1,2 % mittainen. Tähän yltää vain parikymmentä kuntaa Suomen 311 kunnasta.


Linkkejä:

Suuret nälkävuodet, wikipedia
Tilastokeskus, syntyvyys 2017
Tilastokeskuksen väestötilastot, joihin tämä artikkeli perustuu

Pauli Savolainen 27.4.2018

Ilmoita Pyhäjärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Pyhäjärveläiset starttasivat 25 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 6 voidaan tankata pistorasiasta.

Pyhäjärvellä 800 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Pyhäjärven nuorimmat asukkaat löytyvät Pellikkaperän alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Pyhäjärven puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"