Kotikunta

Raisio

Raisio on keskikokoinen mukava 24 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa.

Hae palvelut

Raisiokin on saanut osansa maahanmuuttajista

Suomessa asuvista 5,5 miljoonasta ihmisestä seitsemällä prosentilla eli 0,4 miljoonalla ihmisellä on ulkomaalaiset juuret. Raisiossa ulkomaalaistaustaisten osuus on suurempi kuin koko Suomen keskiarvo.

Raisiolaisista ulkomaalaistaustaisia on 1 800 henkilöä eli 8 prosenttia kuntalaisista.

Tämä selviää tilastokeskuksen väestötilastosta, jossa ihmisten taustakansallisuus määritellään vanhempien kansallisuuden perusteella. Tuossa tilastossa ulkomaalaistaustaisia ovat ulkomailta Suomeen muuttaneiden lisäksi ne Suomessa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaisia.

Manner-Suomen kunnista suurin ulkomaalaisten osuus on Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, joissa joka viides asukas on taustaltaan ulkomaalainen. Pääkaupunkiseudulla asuu noin 190 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Turussa osuus on 13%, Tampereella 8% ja Oulussa 4%. Maarianhaminassa 22% asukkaiden tausta on ulkomailta. Kolmannes heistä on ruotsalaistaustaisia.

Noin seitsemässäkymmenessä kunnassa ulkomaalaistaustaisia on vain noin yksi prosentti asukkaista. Tällaisia kuntia on esimerkiksi Savukoski, Liminka, Ii, Ilmajoki, Nivala Siilinjärvi ja Kempele.

Yleistäen voi sanoa, että suurissa keskuksissa etelässä ja lännessä ulkomaalaistaustaisten osuus on suuri ja pienissä kunnissa idässä ja pohjoisessa niiden osuus on pieni.

Ulkomaalaistaustaiset Raisiossa ja lähikunnissa.



||  1 %   5 Savukoski
||||||  1 %   70 Nousiainen
||||||  2 %   150 Masku
|||||||  2 %   140 Mynämäki
||||||||  2 %   120 Rusko
||||||||||  2 %   400 Naantali
|||||||||||||  3 %   600 Lieto
|||||||||||||  3 %   2 700 Pori
|||||||||||||  3 %   500 Parainen
||||||||||||||||||||  5 %   1 600 Kaarina
||||||||||||||||||||||  5 %   2 000 Rauma
||||||||||||||||||||||||||  7 %   3 300 Salo
|||||||||||||||||||||||||||||| 7,5 %  384 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||  8 %   1 800 Raisio
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  13 %   22 000 Turku
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  18 %   100 000 Helsinki
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  22 %   40 000 Vantaa


Ulkomaalaistaustaisten prosentuaalinen osuus ja henkilömäärä kuntalaisista.

Raisiossa asuvista 1 800 ulkomaalaistaustaisesta henkilöstä 1 400 on Eurooppalaisia ja loput Euroopan ulkopuolelta.
Venäjän ja entisen neuvostoliiton alueelta on 280 henkilöä.
Virolaistaustaisia on 160 henkilöä.
Lähi-idän valtioista on tullut 190 henkilöä.
Afrikkalaiset sukujuuret ovat 150 henkilöllä.

Tuorein ja eniten puhuttu pakolaisaalto tuli Suomeen Lähi-idästä neljä vuotta sitten. Silloin Suomeen tuli yhteensä 32 000 turvapaikan hakijaa Irakista, Syyriasta ja Libanonista. Ainakin puolet heistä on jo palannut vapaehtoisesti kotimaahansa tai muuttanut muualle pois Suomesta. Nyt Suomessa asuu noin 35 000 juuriltaan Lähi-idästä olevaa henkilöä, joista puolet on asunut Suomessa jo ennen viimeistä pakolaisaaltoa.

Lähi-idästä muuttaneiden määrä on kuitenkin aika pieni, kun sitä verrataan muihin ulkomaalaistaustaisiin. Sukujuuret ovat entisen Neuvostoliiton alueelta tai Venäjältä 84 000 suomessa asuvalla. Taustaltaan virolaisia on noin 50 000. Somaleja on 20 000 ja 12 000:n tausta on vanhan Jugoslavian alueelta. Kiinasta, Vietnamista, Thaimaasta, Afganistanista ja Turkista on kustakin maasta noin 10 000 henkilöä. Taustaltaan ruotsalaisia 7 000. Muuttajia on kaikkialta. Pohjois-korealaiset vanhemmat ovat neljällä henkilöllä Suomessa.

Tilastossa näkyy selvästi pakolaisaallon synnyttäneet konfliktit. Vietnamista, Bosniasta, Afganistanista ja Somaliasta on lähtenyt suuria määriä pakolaisia, joista osa on päätynyt tänne kylmään pohjolaan. Inkeriläisten paluumuutto nostaa venäläistaustaisten määrää.

Kaikki tämän artikkelin luvut ovat pyöristettyjä ja tilasto on vuoden 2017-18 vuodenvaihteesta. Varsinkin pienissä kunnissa ulkomaalaistaustaisten määrä on saattanut muuttua paljonkin sen jälkeen. Tilastot eivät kerro aivan tarkasti ulkomaalaisten määrää, sillä tietosuojasyistä alle kymmenen henkilön maakohtaisia tietoja ei julkaista paikkakunnittain.

Linkki tilastoon: Tilastokeskus, syntyperä ja taustamaa -tilasto

Linkki tilaston selitykseen: Tilastokeskus, käsitteet, syntyperä ja taustamaa

Pauli Savolainen 6.3.2019

Ilmoita Raision puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Raisiolaiset starttasivat 750 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 124 voidaan tankata pistorasiasta.

Raisiossa 800 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Raisiossa työttömyys vähentynyt vuodessa 2,5 prosenttiyksikköä

Raisiossa työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Nukkuvien puolue suurin kunnallisvaaleissa

Raisiolaiset olivat laiskahkoja äänestämään.

Raision nuorimmat asukkaat löytyvät Viherjäisten alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Raision puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"