Kotikunta

Rautalampi

Rautalampi on 3 100 leppoisan asukkaan kunta Pohjois-Savossa.

Hae palvelut

Työttömyys laski vuodessa lähes prosenttiyksikön

Viimeisen kahden vuoden kuluessa työttömyys on laskenut valtakunnallisesti merkittävästi. Työttömyyden pieneneminen on kuitenkin hidastunut erityisesti kuluvan kevään aikana. Vuosi sitten maaliskuun lopussa oli 264 000 työtöntä työnhakijaa. Nyt maaliskuussa työnhakijoita oli 24 000 tuhatta vähemmän eli 238 000. Rautalammella vuosi sitten maaliskuussa 120 kaipasi työtä ja nyt maaliskuussa oli 123 työtöntä. Luvut käyvät ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoista.

Rautalammella avoimia työpaikkoja oli maaliskuun lopussa 33 mikä tarkoittaa että yhtä työpaikkaa kohti 4 työnhakijaa. Pitkäaikaistyöttömänä oli nyt 66 ja vuosi aikaisemmin 68 henkilöä.

Vaikka työttömyys on laskenut ja työllisyys parantunut, työttömyysprosentti on edelleen hälyttävän korkea. Maaliskuun lopussa Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kirjattu 238 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 9,1 prosenttia koko Suomen työvoimasta. Rautalammella työttöminä oli 10,0 prosenttia työvoimasta. Luvut on laskettu samalla tavalla ja ovat siten vertailukelpoisia keskenään. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 maaliskuun työttömyysaste oli 7,0 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin työministeriön tilastoista laskettu työttömyys. Tilastokeskuksen haastattelututkimuksella laskettu työttömyysaste on kansainvälisesti vertailukelpoinen luku, kun taas työministeriön tilastoista laskettu suurempi luku on vertailukelpoinen samalla tavalla laskettuihin kunnallisiin työttömyyslukuihin.

Valtion ja kuntien taloudessa työttömyyden lasku tarkoittaa suurten työttömyysmenojen korvautumista miljoonien verotuloilla. Työllisyys on avainasemassa sekä valtion että kuntien talousongelmien ratkaisussa.

Rautalammen työttömyys 2017 - 2019

Ohuin viiva on työttömyys vuodelta 2017, vähän vahvempi viiva esittää vuoden 2018 työttömyyttä ja paksuin viiva kuvaa kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden työttömyyskehitystä Rautalammella.

Työttömyys Rautalammella ja naapurikunnissa

Valtakunnallisesti työttömyys on pientä länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. Manner-Suomen kunnista alle kolmen prosentin työttömyysasteeseen yltää vain 11000 asukkaan Pedersören ja 5000 asukkaan Luodon kunta Kokkolan lähistöltä. Alle neljä prosenttia työvoimasta on työttömänä Närpiössä, Laitilassa, Uudessakaarlepyyssä ja joissakin pienemmissä kunnissa.

Työttömiä on paljon Itä- ja Pohjois-Suomessa. Savukoskella, Ilomantsissa ja Puolangalla työvoimasta yli kuusitoista prosenttia nostaa työmarkkinatukea.


Kuviosta näkee Rautalammen työttömyysasteen verrattuna naapurikuntiin. Mitä pitempi pylväs, sitä synkempi työllisyystilanne. Ääripäitä edustavat Savukoski, jossa joka kuudes työkykyinen on työtä vailla ja Luoto, jossa lähes kaikilla on työpaikka.

Rautalammen työttömyys edustaa keskimääräistä tasoa verrattuna naapurikuntiin.

Linkkejä:

Tilastokeskuksen työllisyystilastot, joihin tämä artikkeli perustuu.

Rautalampi, kymmenen vuoden työttömyyden kehitys

Pauli Savolainen 27.4.2019

Ilmoita Rautalammen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Rautalammella 380 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Rautalammella työttömyys vähentynyt vuodessa 2,1 prosenttiyksikköä

Rautalammella työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Rautalammen nuorimmat asukkaat löytyvät Vaajasalmen alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Rautalammen puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"