Kotikunta

Sysmä

Sysmä on 3 600 leppoisan asukkaan kunta Päijät-Hämeessä.

Hae palvelut

Yritysten voittoa verotetaan kahteen kertaan

Sysmäläisten yritysten verotettava tulo oli yhteensä 2 720 000 euroa ja ne maksoivat voitoistaan yhteisöveroa 560 000 euroa vuonna 2016. Suurin veronmaksaja oli Sysmän Säästöpankki, joka maksoi 520 000 euron tuloksestaan 107 000 euron verot. Yhteisöveroista menee noin 70 % suoraan valtiolle ja loput 30 % jakaantuu niiden kuntien kesken, joissa yrityksillä on työntekijöitä. Yrityksen kotikunta ei siis saa automaattisesti yhteisöveroja.

Yhteisöverolla tarkoitetaan yrityksen voitoistaan maksamia veroja. Tärkein ja suurin yhteisöverojen maksajaryhmä ovat osakeyhtiöt, mutta myös liikelaitokset, yhdistykset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt voivat joutua maksamaan yhteisöveroja. Tätä verolajia eivät maksa ammatinharjoittajat, toiminimet eivätkä kommandiittiyhtiöt. Niiden tulosta verotetaan yrittäjien palkkatulona.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty sysmäläisista yrityksistä suurimmat veronmaksajat. Tiedot ovat peräisin verohallituksen avoimesta datasta.

Verohallinto julkaisee vain voittoa tuottaneiden yritysten verotettavan tulo ja veron määrä. Tappiollisten yritysten tappioita ei julkaista, vaikka yritysten tilinpäätökset ovat julkista tietoa.




Ly-tunnus Yritys Verotettava tulo VerotVero %
0167362-9Sysmän Säästöpankki520 000107 00020
0570851-8Niverä-Holding Oy250 00065 00026
0963282-1Tarmix Oy280 00057 00020
1560760-6Sysmän Luomuherkut Oy209 00043 00020
0167302-0J. Simola Oy154 00031 30020
1906649-9Rakennus Allu Oy118 00023 90020
0167328-2Sysmän Ikkuna ja Ovi Oy107 00021 80020
0973914-3Harla-Muovi Oy86 00017 40020
0876803-0LVI-Aroalho Oy75 00015 30020
1952392-8CAFE BREAK FINLAND OY70 00014 10020
1837333-1Bacresist Oy65 00013 10020
0920770-2Sysmän Polttoainepalvelu Oy61 00012 40020
0167346-9Hirvikumun Yhteismetsä38 50010 80028
1585810-6Vesikaivohuolto Vipe Oy51 00010 40020
0642636-0Oval Design Oy Ltd50 00010 00020
2530132-8Sohvin Pikkukammari Oy48 0009 60020
1811971-2MAANRAKENNUS PALVANEN Oy36 4007 30020
2322071-9Garmoshka Oy34 9007 10020
2045705-9Kone-Heino Oy35 1007 00020
1721732-9Vehkajärven Auto Oy30 0007 00023
1819732-3Oy MTM Investment Ab30 1006 10020
0990825-0Oy M&M Gripenberg Ab26 1005 20020
1029884-0Ellinoora Invest Oy20 8004 20020
0998207-1Sysmän Lasityö Oy20 7004 10020
1586883-0RANTALATIMBER OY20 6004 10020
1759757-9Lehtohiltu Oy20 4004 10020
1586992-1Jokisalon Hirsi Oy19 7003 90020
0292693-1Järvisen Liikenne Oy19 0003 80020
2298376-5Huitilanjoen Laituri Oy19 1003 80020
0833078-4Sysmän Autoservis Oy19 0003 80020

Yrityksen nimeä klikkaamalla pääsee Google -hakuun, jossa ensimmäisenä on linkki Asikastiedon sivuille kyseisen yrityksen taloustilanteesta muutamalta viimevuodelta.

Katso kaikki 131 Sysmän yritystä tästä linkistä. Sieltä löytyvät myös tappiollisten yritysten tiedot.

Yrityksen voittoa verotetaan kahteen kertaan, ennenkuin omistaja pääsee nauttimaan rahoista. Ensiksi osakeyhtiön on maksettava tuloksestaan eli voitostaan 20 % yhteisöveroa. Seuraavaksi, kun osakeyhtiö jakaa voittoaan osinkona, joutuu osingon nostaja maksamaan pääomaveroa osingosta. Osingoista maksettava pääomaveroprosentti on enintään 34 %. Pääomaveroprosentti riippuu yrityksen varallisuudesta eli verottajan laskemasta matemaattisesta arvosta, osingon määrästä ja siitä, onko osinkoja maksava yritys listautunut pörssiin.

Omassa yrityksessään työskentelevä osakeyhtiön omistaja pystyy valitsemaan, kuinka paljon hän ottaa yrityksestä palkkaa ja minkä verran nostaa osinkoa. Jos yrittäjä ottaa ison palkan, yrityksen voitto jää pienemmäksi, eikä yrittäjä voi nostaa osinoa. Koska palkkaa ja osinkotuloja verotetaan eri säännöillä, tavallisesti yrittäjä pyrkii jakamaan tulonsa niin että verot kokonaisuudessaan olisivat mahdollisimman pienet. Verojen optimointi ei kuitenkaan ole kovin tehokasta, sillä sekä osinko- että palkkatuloja verotetaan ankarasti.

Suuret monessa maassa toimivat yritykset pyrkivät näyttämään tulosta ja voittoa siellä missä yhteisöverotus on matalimmalla. Esimerkiksi Virossa yhteisöveroprosentti on tasan nolla, kun meillä Suomessa se on 20 %.  Televisiossa 12.3.2018 esitetyn MOT -ohjelman mukaan verottaja on viimevuosina puuttunut tällaiseen suuryritysten verokeinotteluun yhteensä 1,5 miljardin euron mätkyillä.

Valtaosa yrityksistä on kuitenkin tunnollisia veronmaksajia. Esimerkiksi Supercell -yhtiö maksoi yhteisöveroja 180 miljoonaa ja lisäksi yhtiön myynnistä Kiinaan on seurannut 670 miljoonan verot. Siten Supercell tuotti valtiolle 850 miljoonaa yhteisöveroa vuonna 2016.


Pauli Savolainen 14.3.2018

Ilmoita Sysmän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Sysmäläiset starttasivat 59 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Sysmässä 600 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Sysmässä työttömyys vähentynyt vuodessa 2,1 prosenttiyksikköä

Sysmässä työttömyys on vähentynyt reippaasti ja edustaa keskimääräistä tasoa koko Suomessa.

Sysmän nuorimmat asukkaat löytyvät Valittulan alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Sysmän puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"