Kotikunta

Toivakka

Keski-Suomessa sijaitsevan 2 400 asukkaan Toivakka on Suomen pienimpiä kuntia.

Hae palvelut

Toivakan ympäristössä nuorimmat asukkaat löytyvät Vuoritsalon alueelta

Vuoritsalon postinumeroalueen asukkaiden keski-ikä on 39 vuotta, mikä on 4 vuotta vähemmän kuin lähiseudulla asuvien keski-ikä 43 vuotta.

Tilastokeskus pitää meistä suomalaisista niin tarkkaa lukua, että tiedämme postinumeroalueittain väestön keski-iän. Koko Suomessa postinumeroalueittainen ikävaihtelu on käsittämättömän suurta. Joillakin postinumeroalueilla väestö on jopa lähes 70 vuotta vanhaa, kun taas toisaalla keski-ikä jää 25 vuoteen. Toivakan ympäristössä vaihtelu ei ole näin suurta, mutta eroja löytyy täältäkin.

Keski-ikään syntyy eroja, kun vasta rakennetuille asuntoaluille muuttaa nuorehkoja lapsiperheitä. Siten uudet asuntoalueet jäävät keski-iältään nuoremmiksi. Alhaista keski-ikää selittää muuttoliikkeen lisäksi uskonnollisuus. Hyvä esimerkki tästä on lestadiolaisvaltainen Limingan Tupos, jossa väestön keskimääräinen ikä jää alle 25 vuoden. Reilun 3000 asukkaan postinumeroalueella on yli 800 koululaista ja melkein yhtä paljon alle kouluikäisiä. Tupoksessa lapsilla ei ole puutetta leikkikavereista.

Muuttoliikkeen takia nuoria ihmisiä asuu paljon myös Espoon Otaniemessä. Aalto-yliopiston opiskelija-asunnoissa asuu pääasiassa sinkkuopiskelijoita ja nuoria opiskelijaperheitä. Opintojen loputtua ihmiset muuttavat muualle ja tilalle tulee uusia nuoria opiskelijoita. Otaniemessä väestön keski-ikä on vain 26 vuotta.

Iäkkäiden ihmisten asuttamia postinumeroalueita löytyy syrjäisistä maaseutukylistä. Sodan jälkeen raivatuilta pientiloilta lapset ovat muuttaneet työn ja koulutuksen perässä kaupunkeihin. Vanhemmat ovat jääneet asuttamaan näiden kuolevien kylien pieniä maataloja. Sallan Aholanvaarassa asuvan noin viidenkymmenen henkilön keski-ikä on uskomattomat 69 vuotta.

Toivakan läheisyydessä iäkkäimmät asukkaat ovat Havumäen alueella. Asukkaiden keski-ikä on siellä 52 vuotta. Nuorimmat asukkaat löytyvät  Vuoritsalon postinumeroalueelta. Siellä asukkaiden keski-ikä on 39 vuotta, mikä on 4 vuotta vähemmän kuin kaikkien kuntalaisten keski-ikä 43 vuotta.

Kaikkien suomalaisten keski-ikä on 42 vuotta ja väkimäärä 5,5 miljoonaa.

PostinumeroNimiAsukkaitaKeski-ikä
40820Vuoritsalo (Jyväskylä)93039
41410Kankainen (Toivakka)21039
41630Oravasaari (Jyväskylä)39040
40900Säynätsalo (Jyväskylä)330042
41440Ruuhimäki (Toivakka)24043
41450Leppälahti (Jyväskylä)68043
41660Toivakka Keskus (Toivakka)192045
41710Rutalahti-Kivisuo (Jyväskylä)28047
51360Koivula-Synsiö (Kangasniemi)19051
41750Havumäki (Joutsa)8752
Yhteensä820043
Vertailua
91910Tupos (Liminka)321025
98770Aholanvaara (Salla)4668
Suomi548000042

Taulukkoon on koottu Toivakan ympäristöstä postinumeroalueittain asukkaat ja heidän keski-iät. Asukkaiden lukumäärä ei välttämättä täsmää kunnan asukkaiden lukumäärään, sillä postinumeroalueet eivät noudata tarkasti kuntien rajoja. Lisäksi isommat luvut on pyöristetty lukemisen helpottamiseksi. Taulukko perustuu tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoon vuodenvaihteesta 2014-2015.

Postinumeroalueet ovat tärkeä osa oheista kunnan palveluhakemisto. Yritykset ja ammatinharjoittajat löytyvät postinumeron perusteella Toivakan lisäksi lähiseudulta naapurikuntien lähimmiltä postinumeroalueilta.

Ilmoita Toivakan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Toivakkalaiset starttasivat 23 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 2 voidaan tankata pistorasiasta.

Toivakassa 140 asukasta vähemmän kymmenen vuoden kuluttua?

Tilastokeskus ennustaa väestökatoa lähes kaikkiin kuntiin tulevina vuosikymmeninä.

Toivakassa työttömyys vähentynyt vuodessa 4,2 prosenttiyksikköä

Toivakassa työttömyys on vähentynyt harvinaisen paljon paljon koko Suomeen verrattuna.

Toivakan nuorimmat asukkaat löytyvät Vuoritsalon alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Toivakan puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"