Kotikunta

Turku

Turku, 190 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa kuuluu suomen suurimpien kaupunkien joukkoon.

Hae palvelut

Ilmoitus äänioikeudesta kertoo ulkomailla asuvien määrän

Presidentinvaaleissa 10 100 turkulaista sai äänioikeuskirjeen ulkomaiseen osoitteeseen. Heillä oli siellä pysyvä osoite ja he olivat muuttaneet sinne suoraan Turusta. Ulkomailla asui 6 prosenttia turkulaisista äänioikeutetuista. Kun äänioikeutettuihin lisätään vaihto-oppilaiden ja vanhempiensa mukana olevien lasten lukumäärä, ulkomailla asuu arviolta 11 000 turkulaista.

Äänioikeusrekisterissä turkulaisiksi kirjataan kaikki ulkomaille muuttaneet, joiden kotikunta ennen muuttoa on ollut Turku, kertoo väestörekisterikeskuksen kehityspäällikkö Pauli Pekkanen. Äänioikeus säilyy ja kotikunta pysyy Turussa, kunnes paluumuuttaja kirjautuu toiseen Suomen kuntaan asukkaaksi. Äänioikeutettujen joukossa ulkomailla on varmasti niitäkin, jotka muuttivat 1960 – 1970 luvulla Ruotsiin suuressa muuttoaallossa ja jotka asuvat edelleen siellä. Lyhytaikaisia muuttajia ovat esimerkiksi opiskelijavaihdossa ulkomaan harjoitteluun osallistuvat nuoret. Tilastossa eivät näy lapset eivätkä vaihto-oppilasvuotta viettävät alle 18-vuotiaat lukiolaiset, koska heillä ei ole äänioikeutta.

Suomen kaikista äänioikeutetuista kuudella prosentilla eli 250 000 henkilöllä on vakituinen asuinpaikka ulkomailla. Muuttajista 60 % on naisia ja 40 % miehiä. Äänioikeustilastot eivät kerro, kuinka moni nainen on muuttanut ulkomaille avioliiton myötä. Turusta on muuttanut 6 000 naista 3 800 miestä ulkomaille.

Eniten ulkomaille muuttaneita on Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisissä rannikkokunnissa.  Kökarin, Föglön ja Kumlingen asukkaista yli 30 %:lla on vakituinen osoite ulkomailla. Ahvenanmaalaiset ruotsia äidinkielenään puhuvat ovat arvattavasti muuttaneet työn perässä Ruotsiin. Myös Pohjois-Suomen kunnista on muutettu paljon ulkomaille. Sallalaisista, pelkosenniemeläisistä ja utsjokelaisista joka viidennen kotiosoite on Suomen rajojen ulkopuolella. Aika moni näistä on louhimassa rautaa Kiirunasta tai kalatehtaalla Norjassa.

Pieni osuus ulkomaille muuttaneita on kaupunkien läheisyydessä maalaiskunnissa. Esimerkiksi Helsingin kupeesta Pornaisista vain prosentilla osoite on ulkomailla. Tässä on kysymyksessä jonkinlainen tilastoharha, sillä näistä kunnista on muutettu ensiksi kaupunkeihin töihin tai opiskelemaan ja sitten sieltä ulkomaille. Silloin muuttajan viimeiseksi kotikunnaksi kirjautuu asuinkaupunki. Helsinkiläisistä peräti kymmenen prosenttia asuu pysyvästi ulkomailla.




|||||||  1 % 50 Pornainen
||||||||  2 % 110 Masku
||||||||  2 % 70 Rusko
|||||||||  2 % 60 Nousiainen
||||||||||  2 % 280 Lieto
||||||||||  2 % 160 Paimio
|||||||||||||||  3 % 800 Kaarina
|||||||||||||||  3 % 1 300 Salo
||||||||||||||||||  4 % 700 Raisio
||||||||||||||||||  4 % 600 Naantali
|||||||||||||||||||  4 % 1 200 Rauma
|||||||||||||||||||||  4 % 3 000 Pori
|||||||||||||||||||||||||||||| 6%  251 000 Suomi
||||||||||||||||||||||||||||||||  6 % 10 000 Turku
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  11 % 1 400 Parainen
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||  27 % 3 100 Maarianhamina

Ulkomaalla asuvien osuus prosentteina vaalikelpoisista kuntalaisista. Toinen numero on ulkomailla asuvien lukumäärä. Ääripäitä kuviossa edustavat Maarianhamina ja Pornainen.

Presidentin vaalipäivänä 28 ulkomailla asuvaa turkulaista vieraili kotikunnassaan ja kävi äänestämässä.



Linkki: Oikeusministeriö, vaalitilastot


Pauli Savolainen 5.2.2018

Ilmoita Turun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta

Turkulaiset starttasivat 3 190 uutta autoa viime vuonna.

Uusista autoista 570 voidaan tankata pistorasiasta.

Turun nuorimmat asukkaat löytyvät Moision alueelta.

Väestön keski-ikä vaihtelee postinumeroalueittain yllättävästi.

Ilmoita Turun puhelinluettelossa

Täältä on etsitty: Autokorjaamoja, sähkösuunnittelijaa, kaivuria, kirvesmiestä, lastenhoitoapua, joulukuusen myyjää, mansikoiden itsepoimintaa, lasten luontoleiriä jne...

Siirry tekemään ilmoitusta
 © 2016-2021 Sompsa Oy 
   ps@ sompsa.fi
"